Keski-Pohjanmaan keskussairaalan vuoden ensimmäinen vauva syntyi aamulla Kokkolaan − ”Oli kyllä odotettu juttu, että saadaan vihdoin poika”
Keskipohjanmaa seurasi: Miten joulupukin työpäivä Nivalassa sujui? – Juho Laitila yllättyi pukin työn kiireettömyydestä ja sai kiitosta ja kehuja jälkeenpäin
Hannu Suutarilla on 16 harmonikkaa – Harrastus alkoi lapsena isältä salaa soittamalla: ”Se oli siihen aikaan syntinen soitin”
Ulkorakennus paloi Kalajoen Etelänkylällä, paikalla oli kolme sammutusautoa, kolme säiliöautoa ja raivausauto
Ari Lukkarin vanha Saab kyyditsee pehmeästi ja sulavasti, mutta ensimmäinen matka kotiin tehtiin hinausautolla
Tältä näyttää lasten ja nuorten metsästysleirillä, jossa tutuksi tulevat niin ampuminen kuin loukkupyynti – ”Ampumisessa on parasta se, kun osuu johonkin”, sanoo 12-vuotias Iina Huttu
Pietarsaaren HalpaHallin katolle kiipesi henkilö aamuyöllä – Pelastuslaitoksella ei tehtävää paikalla
Kalajokisella Janne Änkilällä pitää kiirettä: ”Pihasaunoja saisi tehdä yötä päivää” – Ensi vuonna lakimuutoskin vauhdittaa saunakauppaa
Kalajoelta lähtöisin oleva Matias Petäistö kouluttaa Erikoisjoukot tv-sarjassa -”Toinen kausi on ollut ensimmäistä rankempi”
Kurki seisoi yhdellä jalalla pellolla – Ylivieskan paloaseman yksikkö käväisi tarkistamassa tilanteen
Satu Helppi otti vauvan kotiinsa puolen tunnin varoitusajalla – ”Moni sanoo, että minulla on suuri sydän, mutta en koe tätä edes työksi”
Endless Story on Pirjo Miettusen ravitallin Tuhkimo – Vääräkinttuisesta varsasta kasvoi juoksupaikkoja kavahtamaton tamma
Tällaista on kirkolliskokouksessa – Päättäjien kannat ovat valovuosien päässä toisistaan: nais- ja miesparien vihkimiselle vastustusta jopa muslimikortilla
Unelmien sormusyhdistelmät Kultasepät Andreasenilta – Räätälöityä käsityötä ja moderneja teknologioita
Yrittäjä, keskity ydinosaamiseesi – Kokkolan Energian väki huolehtii henkilökohtaisella palvelulla sopivan sähkösopimuksen