Viimeinen viesti kotiin kertoi, ettei ole mitään hätää – Thomas Ramstedt menetti vaimonsa ja poikansa lumivyöryssä kaksi vuotta sitten
Ylivieskalainen Jonna Taikatie pääsi edustamaan Suomea lumenveistokilpailussa Japanissa – Heti voitto kotiin
Tammikuun paukkuva pakkanen herätti muistot talvesta 1985 – Kuinka lähellä ”vuosisadan talvea” todella ollaan?
Kälviäläinen Meeri Koittola oli hyisessä vedessä niin kauan, että jäätyi kiinni avantoon ‒ Palkintona maailmanmestaruus
Kaikki paikat jäässä - Sähkökatkoista aiheutui vahinkoja kiinteistöille, joiden omistaja ei ollut paikalla
Kokkolalainen Janne Tarvainen yöpyy ulkona vaikka 25 asteen pakkasessa – Näin se onnistuu turvallisesti
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalla asuva Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Äiti uhkasi lastensuojelun työntekijää tappamisella – Väitti käräjäoikeudelle, että sähköposti on hakkeroitu
Kokkolassa uskallettiin aloittaa pallolaajennukset, kun muut vielä empivät – "Eloonjäämisen todennäköisyys kasvoi"
Merellinen osaaminen jäi hakijoilta puuttumaan – Kokkolan Matkailu päätyi jatkamaan toimitusjohtajan hakua