Joulukeräyksiä käynnissä kaikkialla – Avun tarve on lisääntynyt: "Jouluruoat voivat olla vain kaukainen haave"
Soite vastaa kasvaneeseen avun tarpeeseen järjestöyhteistyön voimin: ”Soitella on huoli alueen väestön tilanteesta”
Uudet tiiminvetäjät vievät Kokkolan Hopea eteenpäin – ”Välillä joudumme vähän toisiamme jarruttelemaan”
Pienkeräyksillä haetaan apua myös eläimille: Ylivieskassa koira pääsi leikkaukseen, kun ulkopuoliset lahjoittivat pari tonnia
Kalajokinen Atte Nerg pelaa videopelejä mielenterveystyön puolesta – Hyväntekeväisyystapahtumalla kerätty jo kymmeniä tuhansia euroja
Kokkolan Hyväkello-ruokajako toimii jatkossa enää kerran viikossa – Se johtuu tekoälystä ja kauppojen ilta-alennuksista
Toholammilla Keski-Pohjanmaan ahkerimmat vaatteiden kierrättäjät, Halsualla valtakunnan suurin kasvu keräysmäärissä
Ruoka-apu löytää kotiovellekin asti Pietarsaaren seudulla - "Seurakunnan työssä huomaa, kuinka työssäkäyvien palkat riittävät yhä vähempään"
Kekseliäät nuoret saivat idean: Kokkolan Seurahuoneella soitetaan perjantaina koko ilta tukea Kokemukselle
Kärkkäinen panosti isosti verkkokauppaan: Tilaus lähtee kuljetukseen kahdessa tunnissa - Katso video roboteista
Yrittäjien johtajalla on syytä hymyyn: Suomen ennätyssynkkien konkurssilukujen kirkkain majakka loistaa Keski-Pohjanmaalla
Hermes ja JoKP järjestivät melkoisen näytöksen – Viiden maalin johtoasema suli, kun kiekko sujahti verkkoon yhteensä 13 kertaa