Kyytiä ei tullutkaan, puhelimessa jonoja – Toistuvat ongelmat veivät näkövammaisen Anna-Liisa Kiviahon luoton Terviaan
Odottavan aika on pitkä ja vaatinut pitkää pinnaa – puhelinnumeroiden lisäksi myös kuljetuspalveluiden välittäjä on vaihtunut Soitessa
Leena Kandelberg rakastaa taksinkuljettajan työtään - ”Yksi kysymys voi rauhoittaa aggresiivisen asiakkaan”
Lestijärven yrittäjäpalkinnon saaja Sakari Similä on kunnassa ainoa lajissaan – Aloitti alalla jo 1980-luvulla
Nato avaa ovia kotimaisille koriräätäleille – puolustusalan ajoneuvojen tuotanto on niin salaista, että niitä esitellään tehtaalla vain kuvina
Kärkkäinen panosti isosti verkkokauppaan: Tilaus lähtee kuljetukseen kahdessa tunnissa - Katso video roboteista
Kaksi kiertotietä samoille pyydyksille – veri veti Petteri Kiiskilän insinöörin hommista isän rinnalle kalastajaksi
Yrittäjien johtajalla on syytä hymyyn: Suomen ennätyssynkkien konkurssilukujen kirkkain majakka loistaa Keski-Pohjanmaalla
Hermes ja JoKP järjestivät melkoisen näytöksen – Viiden maalin johtoasema suli, kun kiekko sujahti verkkoon yhteensä 13 kertaa