Kokkola-lehti

Kokkolan retkeilyreittejä kunnostetaan tulevina vuosina - Esteettömyyttä ja löydettävyyttä parannetaan

Trullevin retkeilyreitin kunnostaminen on edennyt hyvää vauhtia. Kalasatamaan saatiin esimerkiksi toissa vuonna esteetön maisemalava. Kuva: Maria Store

Lähivuosien aikana useita retkeilyreittejä ja taukopaikkoja kunnostetaan sekä kehitetään Kokkolassa.

– Helmikohteet ovat ne, joita lähdemme ensimmäisenä kehittämään. Laajalahti alkaa olla valmiina ja Trullevi etenee hyvää vauhtia ja sitten siirrymme Lohtajalle Karipolulle, kertoo kaupunginpuutarhuri Sini Sangi.

Muita helmikohteiksi määriteltyjä luontoliikunta- ja retkeilykohteita ovat Rummelö-Harrbåda, Tankar, Saaristopolku ja Ohtakari. Helmikohteiksi on valittu kohteita, joissa kaupungin mukaan kiteytyy Kokkolan luontoliikuntakohteiden monipuolisuus ja ainutlaatuisuus.

Kaupunki on laatinut kunnostussuunnitelman seuraavan kuuden vuoden ajalle eli vuosille 2023-2029.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

­– Ensin suunnitellaan ja seuraavana vuonna toteutetaan. Esimerkiksi tänä vuonna suunnitellaan Rummelön-Harrbådan aluetta. Valmistellaan rakentamista ja osallistetaan kaupunkilaisia. Ensi vuonna siirrytään toteutuksen pariin.

– Sama koskee Karipolkua. Tavoitteena on esimerkiksi hankkia valmiiksi puutavara uudistuksia varten.

Rummelö-Harrbådan alueella huonossa kunnossa olevien pitkospuiden kunnostus on etusijalla. Myös lintutorni ja -lava kunnostetaan.

Karipolulla pyritään parantamaan opastusta sekä kunnostamaan Jussinpauhan lintutornia ja laavua.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Myös Lataamon alue on suunnittelussa tänä vuonna. Sinne on toiveissa saada talvikävely- ja pyöräilyreittejä, jotka eivät risteä Santahaan latuverkoston kanssa. Alueen suunnittelun yhteydessä mietitään myös saisiko retkeilylle oman lähtöpaikan sekä uuden linjauksen Paukkumäentieltä.

Trullevissa on kolmen kilometrin pituinen esteetön reitti. Kuva: Maria Store

Kunnostussuunnitelman taustalla on viime vuonna tehty luontoliikunta- ja retkeilykohteiden kuntokartoitus, sekä retkeilykysely, jossa selvitettiin miten kaupunkilaiset niitä käyttävät.

Vastauksia tuli yli 300 ja tärkeimmiksi kohteiksi nousivat Laajalahti, Perhonjokivarsi ja Harrinniemi. Kunnostusta toivottiin erityisesti Elban luontopolun pitkospuille sekä Perhonjoen ulkoilureitille sekä sen varrella oleville taukopaikoille.

Myös uusia reittejä on visioitu.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Esimerkiksi Kälviällä on retkeilyreitti, josta olemme kuulleet paljon tarinaa. Emme tarkalleen tiedä missä se on mennyt, mutta tällaisia vanhoja kohteita voisi herättää henkiin.

Asukkailta on tullut toiveita erityisesti pitkistä retkeilyreiteistä.

– Niillä on kansallistakin vetovoimaa. Pohdimme voisimmeko tehdä lähikuntien kanssa yhteistyötä. Meillä on jo hyviä pohjia, esimerkiksi Perhonjoen reitti yhdistyy Kruunupyyn reitistöön. Siihen olisi kiva laittaa paukkuja.

Sangi toteaa samaan hengenvetoon, että kunnossapitoresurssit säilyvät samana ja se täytyy ottaa huomioon uuden suunnittelussa. Ja etusijalla onkin jo olemassa olevan verkoston ylläpito.

– Se nousi esiin myös asukaskyselyssä. Meillä on laaja reittiverkosto. Sen kunnossa pitäminen on käyttäjille tärkeämpää kuin uusien reittien toteuttaminen.

Reittien kunnostuksessa on nostettu esiin kolme teemaa: reittien käytettävyys, viestintä sekä esteettömyys ja saavutettavuus.

Usean kohteen kehittämistarpeissa korostuu opasteiden puuttuminen tai puutteellisuus sekä pysäköintipaikkojen vähyys.

– Saavutettavuutta täytyy parantaa, esimerkiksi ylipäätään sitä, miten reitit löytää. Selkeä kehityskohde meillä on ajantasaisen ja helposti löydettävän tiedon lisääminen reiteistä.

– Meiltä on myös paljon toivottu pdf-karttoja, joita ennen sai ladattua kaupungin verkkosivuilta. Toteutamme nyt kaupungin verkkosivuille karttakirjan.

Retkeily nosti suosiotaan koronapandemian aikana ja osittain myös siksi on erilaisten taukopaikkojen tarve lisääntynyt. Uusia taukopaikkoja tai entisten kunnostamista suunnitellaankin useampaan kohteeseen.

Yksi sellainen kohde on Hällskär, jonne suunnitellaan uutta nuotiopaikkaa. Siellä on jo monen vuoden ajan tehty laittomia nuotioita, kun virallisella nuotiopaikalla on ruuhkaa.

Sangi huomauttaa, että kaikki reitit eivät ole kaupungin kunnossapidon piirissä.

– Meillä on mahtavasti yhdistyksiä, kylätoimikuntia ja muita tahoja, jotka ylläpitävät reittejä. Otamme heidät mukaan suunnitteluun ja toteutukseen.

Myös kaupunkilaisia osallistetaan, kun kohteita kehitetään. Luvassa on nettikyselyjä, mutta kaupunkilaisia pyritään tavoittamaan myös muilla tavoin.

– Voisimme järjestää kohteissa yhteisiä retkiä ja ulkoilupäivä, suunnittelee Sangi.

Kokkolassa on merkittyjä retkeilyreittejä ja luontopolkuja yhteensä yli sata kilometriä, erilaisia taukopaikkoja yli 60, ja lintu- ja näkötorneja toistakymmentä.

FAKTA

Poimintoja kehittämiskohteista:

Kyse on kehittämisehdotuksista, jotka eivät välttämättä toteudu tällaisenaan.

Isokarin polkujen kunnostaminen ja uuden grillipaikan rakentaminen.

Laajalahden lintupiilon purkaminen. Uuden rakentamista harkitaan.

Kirkkolehdon kosteikolle opasteet sekä siltoja, jotta reitin voi kiertää.

Roskarukan grillikatos kunnostetaan tai vaihdetaan.

Päiväjärven pitkospuut osittain kunnostettava, kuten myös laavu ja kota. Päiväjärvelle voisi tulla uusi luontoreitti.

Perhonjoen reitin varrella Äijänsaaren ja Haapakosken nuotiopaikkojen kunnostus. Reitille voisi tulla uusia taukopaikkoja.

Köykärin pitkospuiden ja siltojen kunnostus. Tänne suunnitellaan uuden taukopaikan rakentamista.

Tankarin uimarannan sekä grillipaikan kehittäminen. Uusien telttailu- ja nuotiopaikkojen suunnittelu.

Öjan saaristopolulle lisää opasteita ja uusi taukopaikka meren lähelle.

Ohtakarin laavu kunnostettava ja luontopolku siistittävä. Tänne suunnitellaan rantautumispaikkaa kanootille.

Hopiokalliolle suunnitellaan uutta levähdyspaikkaa.

Ullavanjärven pysäköinti kehitetään ja luontopolun opasteita kunnostetaan.

Lähde: Kokkolan kaupunki

Ilmoita asiavirheestä