Kotimaa

Makeiset maistuvat suomalaisille entiseen tahtiin makeisverosta huolimatta

Mahdollisen terveysveron tehokkuus terveysvaikutusten saavuttamiseksi epäilyttää tutkimusprofessoria. Kuva: Mikko Stig

Makeisvero ja siitä seuranneet korkeammat hinnat eivät vähentäneet makeisten ja jäätelön kulutusta, selviää Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n tutkimusraportista. Myöskään makeisveron poisto ei vaikuttanut merkittävästi kulutukseen.

Sen sijaan veron korotus sokerillisille virvoitusjuomille vuonna 2014 ohjasi suhteellisen voimakkaasti kulutusta sokerittomiin virvoitusjuomiin, joiden vero pysyi ennallaan.

VATT:n ja Verotutkimuksen huippuyksikkö FIT:n tutkimusprofessorin Tuomas Kososen mukaan tähän vaikutti se, että sokerillisten virvoitusjuomien sijaan kuluttajille oli tarjolla hyvin samanlainen ja korvaava tuote sokerittomissa juomissa, joihin veron korotus ei kohdistunut. Hänen mukaansa samansuuntaisia tuloksia on saatu myös kansainvälisissä tutkimuksissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tutkimustulosten perusteella terveyspohjaisilla veroilla voidaankin VATT:n mukaan ohjata kulutusta terveellisempään suuntaan vain, jos verotetuille tuotteille on tarjolla läheinen korvaava ja terveellisempi tuote, johon vero ei kohdistu.

Makeisvero poistettiin vuoden 2017 alusta. Tällä hetkellä käytössä on vain virvoitusjuomavero, jossa sokerillisia juomia verotetaan ankarammin kuin sokerittomia.

Ruoan alv kireämmäksi?

Julkisessa keskustelussa on esitetty laajaa terveyspohjaista veroa, joka olisi kokonaan uusi valmistevero. Se saattaisi kohdistua elintarvikkeisiin, jotka sisältävät sokeria, suolaa tai kovia rasvoja. Kosonen epäilee mahdollisen terveysveron tehokkuutta terveysvaikutusten saavuttamiseksi.

Vero esimerkiksi kohdistuisi suureen määrään elintarvikkeita, joista suurelle osalle ei löydy terveellisempää ja läheisesti korvaavaa tuotetta. Kososen mukaan vero ei tuolloin toimisi tavoitteidensa mukaisesti ja uuden veron haitat voisivat ylittää hyödyt.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Painotan, että jos tällainen (terveysvero) halutaan tehdä, pitäisi enemmän miettiä, minkä tuotteiden kohdalla se voisi oikeasti toimia eikä vain lätkäistä melkein puolelle kaupassa myytävistä tuotteista vero.

Jos elintarvikkeiden kulutuksesta halutaan kerätä enemmän verotuloja, suosittelee Kosonen käyttämään olemassa olevia ja neutraaleja veroja. Käytännössä tämä tarkoittaisi ruuan arvonlisäveron kiristystä.

Raportin ovat tehneet Kosonen, Laboren tutkija Sami Jysmä sekä Swansean yliopiston apulaisprofessori Riikka Savolainen.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä