Kotimaa

Tänään vihreiden Maria Ohisalo pitää eduskunnassa infon, jossa hänen odotetaan kertovan jatkoaikeistaan

Uusi eduskunta aloittaa tällä viikolla työnsä ja myös hallitustunnustelut pyörähtävät käyntiin.

Tiistaina kokoomuksen, keskustan, vihreiden ja vasemmistoliiton ryhmät järjestäytyvät. Ryhmille valitaan tällöin ryhmien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat. Osassa eduskuntaryhmistä puheenjohtajat saattavat kuitenkin mennä vaihtoon jo melko pian valinnan jälkeen, jos joku ryhmän puheenjohtajista saa tulevasta hallituksesta ministerin salkun.

Osa eduskuntaryhmistä valitsi ryhmien johtajat jo viime viikolla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vihreiden Maria Ohisalo on ilmoittanut pitävänsä tiistaina tiedotustilaisuuden eduskunnassa. Kuva: Mauri Ratilainen

Tiistaina myös vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo pitää tiedotustilaisuuden eduskunnassa. Hän on aiemmin sanonut, että kertoo jatkoaikeistaan puheenjohtajana pääsiäisen jälkeen.

Vihreät koki kevään eduskuntavaaleissa vaalitappion. Puolue sai kevään eduskuntavaaleissa vain seitsemän prosenttia äänistä, mikä on puolueen heikoin tulos sitten 1995 vaalien. Kansanedustajia on vastedes 13, mikä on seitsemän aiempaa vähemmän.

Vaalien jälkeen STT:n tekemällä soittokierroksella osa vihreiden piirien puheenjohtajista uskoi puheenjohtajan vaihtumiseen tai jopa vaati vaihtamista.

Tiistaina eduskunnassa myös tarkastetaan kansanedustajien valtakirjat.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hallitustunnustelut alkavat toden teolla perjantaina. Suomessa on vuodesta 2003 asti noudatettu menettelyä, jossa suurimman eduskuntaryhmän edustaja kutsuu valtiopäivien avajaisten jälkeen eduskuntaryhmien edustajat koolle. Näissä neuvotteluissa sovitaan vetäjästä hallitusneuvottelujen tunnusteluvaihetta varten.

Nykykäytännön mukaan suurimman puolueen johtaja aloittaa hallitustunnustelut lähettämällä kaikille eduskuntapuolueille kirjeen, jossa hän pyytää eduskuntaryhmiltä vastauksia esittämiinsä kysymyksiin.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että suurimmaksi puolueeksi nousseen kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo lähettää kysymykset muille puolueille.

Kysymysten määrä on vuosi vuodelta kasvanut.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vuoden 2011 vaalien jälkeen hallitustunnustelija Jyrki Katainen (kok.) lähetti ryhmille seitsemän kysymystä. Vuonna 2015 hallitustunnustelija Juha Sipilä (kesk.) pyysi ryhmiltä vastuksia viiteentoista kysymykseen. Huhtikuussa 2019 tunnustelija Antti Rinne (sd.) aloitti tunnustelut kysymällä ryhmien näkemyksiä 29 kysymykseen yhdestätoista eri teemasta.

Keskiviikkona täysistunnossa pidetään eduskunnan puhemiehen ja varapuhemiesten vaalit. Puhetta täysistunnossa johtaa ikäpuhemies, kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd).

Ennen tätä eduskuntaryhmien on valittava ehdokkaansa puhemiehistöön.

Torstaina puolestaan juhlitaan perinteisiä valtiopäivien avajaisia, jotka alkavat ekumeenisella valtiopäiväjumalanpalveluksella Helsingin tuomiokirkossa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä