Paikallisuutiset
Pohjanmaan jokien pinnat kääntymässä laskuun
Elokuun puolivälin kesätulvan tulvahuippu ajoittui tiistaille. Esimerkiksi Närpiönjoen virtaamaksi mitattiin tänä aamuna kuuden aikaan suurimmillaan noin 170 kuutiometriä sekunnissa. Tämän kokoluokan tulva sattuu Närpiönjoella keskimäärin noin kerran 15 vuodessa. Havainto on koko havaintohistorian n