Paikallisuutiset
Puolustusministeri Kaikkonen jää alkuvuodesta hoitamaan vauvaa pariksi kuukaudeksi – Keskustan puheenjohtaja Saarikko sanoo esittävänsä sijaiseksi elinkeinoministeri Lintilää
Keskustan puheenjohtaja Saarikko sanoo STT:lle esittävänsä sijaiseksi elinkeinoministeri Lintilää. "Olen luottavaisin mielin, että asiat ovat vakaissa käsissä myös tämän lyhyen poissaolojakson ajan."
Helsinki
Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) jää isyysvapaalle vuoden alussa noin kahdeksi kuukaudeksi. Kaikkonen kertoo asiasta STT:lle.
– Vaikka ministerin tehtävä on hyvin tärkeä, jossain kohtaa on kyettävä laittamaan myös perhe etusijalle. Emme ole vielä valmiita laittamaan vauvaa päivähoit