Paikallisuutiset

"Sairaalan pienipalkkaisimpien työntekijöiden pompottelu saisi riittää jo" – kilpailutus uhkaa jälleen 115 sairaala-apulaisen kohtaloa

Keski-Pohjanmaan keskussairaalan siivoustyön urakkasopimus on päättymässä vuoden loppuun, ja nykyiset ammattilaiset pelkäävät työpaikkojensa puolesta

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

"Ilman kunnollista siivousta sairaala ei voi toimia turvallisesti. Tuntuu kohtuuttomalta, että siivoajat joutuvat olemaan ainoana työntekijäryhmänä yhteisellä työpaikalla aina pelkääjän paikalla."

Näin kirjoittavat päättäjille osoitetussa kirjelmässään Kokkolassa Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa työskentelevät 115 sairaala-apulaista, joiden työnkuva vaihtelee siivoustyöstä lääkekuljetuksiin, potilaiden kylvetyksiin ja ruokajakeluun.

Joukko on värikäs monesta muustakin syystä kuin punakeltaisten liivien ansiosta. Suuri osa on naisia, mutta joukossa on myös miehiä, noin kymmenesosa työntekijöistä. Kansalaisuuksia on toistakymmentä ja työnkuvia vähintään yhtä monta, mutta samantyyppinen alan koulutus löytyy lähes kaikilta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kuvaan astelee rohkeasti erityisesti iäkkäämpi työntekijäkaarti, nuoremmat jäävät mieluummin rajauksen ulkopuolelle, vaikka ovatkin samalla asialla.

– Emme ole sairaalaa tai työnantajaa vastaan, vaan omien työpaikkojemme puolesta, sanoo joukon äänitorveksi päätyvä, kahden lapsenlapsensa kanssa paikalle saapunutSirpa Perkkiö.

Vaakalaudalla on kaikkien 115 työntekijän tulevaisuus. Heidän viestinsä kuuluu: sairaalan heikoimmin palkattujen työntekijöiden pompottelu saa jo riittää.

Edessä on jälleen sairaalan siivoustyön kilpailutus. Viimeksi vuoden 2015 alussa siivoustöistä siihen saakka huolehtinut ISS vaihtui SOL-palveluihin. Se tarkoitti useimpien kohdalla työsuhteen päättymistä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ne 25 työntekijää, jotka saivat jatkaa uuden yrityksen palveluksessa, menettivät muun muassa vuosilomansa, ensimmäisen sairauspäivän palkan kahden vuoden ajaksi, muut lakisääteiset työterveyspalvelut määräajaksi ja vielä osan palkastaan. Vanhimmilla työntekijöille eroa entiseen oli jopa satoja euroja kuukaudessa. Siivoojan nipin napin kahden tuhannen euron keskipalkasta se on leijonanosa.

Perkkiö oli tuolloin yksi näistä 25 työntekijästä, ja nyt hän on mukana jo uransa viidennessä kilpailutuksessa. Kuitenkin vasta viimeisimmässä kilpailutuksessa työntekijöiden alta vedettiin matto – aiemmin he olivat saaneet jatkaa uuden yrityksen palveluksessa vanhojen työntekijöiden statuksella.

Laki julkisista hankinnoista säätelee kaikkia kuntien kilpailutuksia, jotka ovat yli 60 000 euron arvoisia. Laki puolestaan perustuu EU:n direktiiveihin. Käytännössä niin ison yksikön kuin sairaalan kilpailutukset ovat suurten, valtakunnallisten yritysten kauppaa.

Kuluvan vuosikymmenen alussa sairaalan siivouksesta huolehti parhaimmillaan kolme eri yritystä. Työn pirstaloimista työntekijät sen paremmin kuin tilaajakaan eivät enää toivo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kun täällä oli useampi toimija, kukaan ei vastannut kokonaisuudesta – osastojen väliset ei-kenenkään alueet jäivät huolehtimatta, siivoojat sanovat yhdestä suusta.

Enää ei tosin puhuta siivoojista, vaan "palveluvastaavista", ja syystäkin.

Ammattiin ei enää aikoihin ole riiittänyt mopin heiluttaminen. Valtaosalla nykyisistä työntekijöistä on laitos- tai toimitilahuoltajan koulutus, joka ei tosin valmista kaikkiin sairaalaympäristössä tarvittaviin taitoihin.

– Tässä tarvitaan ammattitaitoa: täytyy tietää, että ripuli siivotaan eri aineella kuin hepatiitti, ja puhdas eristys toimii eri tavalla kuin likainen eristys. Jos hygienia ei ole erinomaista joka hetki, se voi vaarantaa joko potilaiden tai koko sairaalan henkilökunnan terveyden. Kuljetettavat lääkelastit voivat olla tuhansien eurojen arvoisia, sanooMarika Puumala.

Siivoojat ovatkin sitä mieltä, että niin vaativan ympäristön kuin sairaalan siivouksen kilpailutuksessa olisi painotettava laatua nykyistä enemmän: edellisessä kilpailutuksessa hintaa painotettiin kilpailussa 80 prosentin, laatua 20 prosentin edestä.

– Nyt punnitaan päättäjien arvovalintoja: pidetäänkö tärkeämpänä laadukasta siivousta vai rahaa? Puntarissa on myös työntekijöiden työssäjaksaminen – kuka jaksaa aloittaa puhtaalta pöydältä joka kolmas vuosi,Marketta Haara kysyy.

– Työ, jota me tehdään, ei lopu sairaalasta koskaan, jatkaa Perkkiö.

– Pesemme esimerkiksi potilaita ilman hoitajien apua, siitä ei puhuttu koulussa mitään, sanoo nimettömänä pysyttelevä nainen.

Siivousalalla on akuutti työntekijäpula. Soiten siivoustyönjohtajanKaija Märsyn mukaan kilpailutuksen ehdoissa määritellään, että kaikkien työntekijöiden on puhuttava sujuvasti ainakin toista kotimaista, mikä vaikeuttaa ulkomaalaisten työntekijöiden palkkaamista.

Märsyn hanskassa on, mitä keskussairaalaan tilataan. Hän valmistelee parhaillaan materiaalia kilpailutusta varten, mutta kaikki on vielä kovin auki. Myös aikataulu. Tavoitteena on kuitenkin, että tarjoukset jätettäisiin kevään aikana, ja kesäkuussa asiasta olisi jo päätös.

– Hinnan vaikutus tarjouskilpailussa on yleensä muita tekijöitä suurempi, mutta hinta ei enää voi olla ainoa määräävä tekijä.

Entä jos vanhat työntekijät kieltäytyisivät jatkamasta uusina työntekijöinä uuden työnantajan palveluksessa?

Näinkin on käynyt, nimittäin Kajaanissa sairaalan siivouspalveluiden edellisessä kilpailutuksessa. Silloin oltiin pulassa, sillä korvaavia työntekijöitä ei löytynyt. Sopimusosapuolta jouduttiin vaihtamaan heti sopimuskauden alkuun.

– Teoriassa tällainen tilanne voisi olla meilläkin, ja tulee olemaankin, jos työsuhde-edut ja työpaikat joutuvat uudelleen uhan alle, sanovat nykyiset työntekijät.

FAKTA

Keskussairaalan kilpailutukset

Sairaalan siivouksesta huolehtivan SOL:in sopimuskausi päättyy vuoden loppuun.

Jos kilpailutuksessa voittaa uusi palveluntarjoaja, nykyinen laki ei velvoita ottamaan työntekijöitä töihin vanhoina työntekijöinä. Tällöin työsuhteen ehdot lähtevät alusta.

Työntekijää suojaa työsopimuslaissa säädetty liikkeen luovutus, jolloin työehdot säilyvät sellaisenaan siirryttäessä vastaanottavan yrityksen palkkalistoille.

Usein työnantaja kuitenkin pitää huolen, että liikkeen luovutuksen tunnusmerkit eivät täyty.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä