Paikallisuutiset

Tilaisuus voi tehdä edunvalvontavaltuutetusta varkaan – vanhan isän rahat saattavat huveta pojan velkoihin

Paperit ovat nyt kunnossa. Entistä useampi suomalainen laatii edunvalvontavaltakirjan. Sillä sovitaan yhdessä esimerkiksi lähiomaisen kanssa, että tämä voi hoitaa valtuuttajan raha- ja muita asioita sitten, kun valtuuttaja ei siihen enää itse pysty.
Paperit ovat nyt kunnossa. Entistä useampi suomalainen laatii edunvalvontavaltakirjan. Sillä sovitaan yhdessä esimerkiksi lähiomaisen kanssa, että tämä voi hoitaa valtuuttajan raha- ja muita asioita sitten, kun valtuuttaja ei siihen enää itse pysty. Kuva: Kari Mankonen

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Poika oli velkaantunut. Hänen oli saatava jostain rahaa, minkä vuoksi hän ”lainasi” tarvitsemansa summan isänsä tililtä. Se onnistui, sillä poika oli maistraatin päätöksellä valtuutettu hoitamaan vanhan isän raha-asioita.

Kerta ei jäänyt ainoaksi. Kolmen vuoden aikana poika tyhjensi isän tilin omiin

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä