Ulkomaat

Unicef: 67 miljoonaa lasta jäi ilman rokotteita koronaviruspandemian takia

Maailmassa 67 miljoonaa lasta on jäänyt ilman rutiinirokotuksia koronaviruspandemian takia, selviää YK:n lastenjärjestö Unicefin tuoreesta raportista. 48 miljoonaa ei saanut yhtään rutiinirokotetta.

Unicefin mukaan pandemian aiheuttama terveydenhuoltojärjestelmien kuormitus, resurssien niukkuus, epävakaus sekä rokoteluottamuksen heikentyminen ovat vaikuttaneet lasten perusrokotuksiin vuosina 2019–2021.

Rokottamattomat lapset asuvat usein vaikeasti tavoitettavissa yhteisöissä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Raportin mukaan luottamus lapsuusiän rokotusten merkitykseen heikkeni koronapandemian aikana 55 tutkitusta maasta 52:ssa. Kuitenkin puolessa kaikista tutkituista maista yli 80 prosenttia vastaajista piti lasten rokotteita tärkeänä.

– Nämä tiedot ovat huolestuttava varoitusmerkki. Luottamus rutiinirokotuksiin ei saa olla pandemian seuraava uhri. Muuten seuraava kuolemantapausten aalto voi olla tuhkarokkoon, kurkkumätään tai muihin ehkäistävissä oleviin tauteihin sairastuneita lapsia, sanoo Unicefin pääjohtaja Catherine Russell tiedotteessa.

Unicefin mukaan käynnissä on pahin taantuma lasten rokotuksissa 30 vuoteen.

Raportin mukaan rokotekielteisyyden uhka saattaa olla kasvussa. Siihen vaikuttavat muun muassa pandemian hoitoon liittyneet epävarmuudet, väärän tiedon leviäminen, epäluottamus asiantuntijatietoon ja poliittinen polarisaatio.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tuhkarokko tappoi vuosittain ennen rokotteen käyttöönottoa vuonna 1963 noin 2,6 miljoonaa ihmistä, joista suurin osa oli lapsia. Vuoteen 2021 mennessä tämä määrä oli laskenut noin 128 000:een.

Tuhkarokkoa vastaan rokotettujen lasten osuus putosi kuitenkin vuosina 2019–2021 viisi prosenttiyksikköä, ja vuonna 2022 tapauksia havaittiin kaksinkertainen määrä vuoteen 2021 verrattuna. Myös polion halvaannuttamien lasten määrä kasvoi 16 prosenttia edellisvuoteen verrattuna vuonna 2022.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä