maanantai 5.12.2022 | 16:47
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Pyhäjoelle lähes miljoonan euron ylijäämä

To 29.3.2018 klo 10:00

Pyhäjoen kunnan tilinpäätös vuodelta 2017 on vajaat 960 000 euroa ylijäämäinen. Toimintatuotot kasvoivat reilut 5 prosenttia ja kulut alle prosentin. Verotulot kasvoivat 3,3 prosenttia ja valtionosuudet 2,4 prosenttia.

Vuosikatteeksi kertyi 1,8 miljoonaa euroa.

Kunnan lainamäärä kasvoi noin 900 000 eurolla ja oli vuoden lopussa 10,2 miljoonaa euroa eli 3212 euroa per asukas. Sijoitusvarallisuutta oli vajaat 7,3 miljoonaa euroa.

Vuoden 2017 investoinnit olivat noin viisi kertaa suunnitelmapoistojen suuruiset. Suurin investointikohde oli Matinsaaren maa-alueen hankinta. Kunnan kaikki investoinnit olivat bruttona 3,9 miljoonaa euroa ja nettona 3,3 miljoonaa.

Kunnanhallitus hyväksyi tilinpäätöksen ja valitsi samassa kokouksessa Pyhäjoelle elinkeinojohtajan. Valituksi tuli KM, arkkitehti Helena Illikainen. Hän siirtyy Pyhäjoen kunnan palvelukseen Tyrnävän kunnan kehittämisjohtajan tehtävästä.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »