Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Vanheneminen on hämmentävin asia, mikä pikkupojalle voi tapahtua.

Jutun deadline puski päälle, enkä ehtinyt varmistaa, kuka se kirjailija olikaan, joka tuon sanoiksi puki. Vanhemmiten kaikesta myöhästyy. Niin kuin nyt Ystävänpäivän aiheesta.

Pienenä isoveljet olivat sen verran vanhempia, ettei niistä ollut seuraa. Asuin radan takana, eikä reviiri ollut vielä laaja. Kaveria ei helposti löytänyt, ellei naapuriin osunut saman ikäistä.

Kjellin kanssa leikittiin poikien leikkejä, vähän luvattomiakin. Ritvan kanssa sujuivat tyttöjenkin leikit. En tarkkaan muista, olivatko pojat silloin aina poikia ja tytöt tyttöjä. Mutta jos Ritva halusi olla Marilyn Monroe, niin minä jouduin Jane Russelliksi. Ja hauskaa oli.

Evijärven hautuumaalta on jäänyt mieleen kivikirjoitus: Hänen ystäviään olivat kirjat. Minun ovat kai sitten elokuvat. Samaistuin omanikäisiin filmitähtiin.

Olin yhdentoista ikäisenä Pikku lordi Fauntleroy, koska Freddie Bartholomew’kin oli. Vuoden vanhempana äyskäröin kapteeni Spencer Tracyn venettä Freddien esittämänä messipoikana. Kahdentoista iässä myös Dean Stockwellin Vihreätukkainen poika puhutteli juuri minua.

Lapsinäyttelijöistä Mickey Rooney tuntui esikuvana liian raisulta. Hän olisi voinut olla se naapurin mopopoika. Raisu oli Shirley Templekin. Tyttö steppaili läpi lapsuuden aina yhtä iloisena ja lannistumattomana. Eihän sellaiseen voinut samaistua. Mutta suomalainenkin poikahahmo osui ja upposi. Jack Witikan hienon Pikku Pietarin pihan Tuukka Tannerin molskihousut olisivat mahtuneet minullekin.

Sekä Bartholomew että Stockwell olivat rooleissaan kaloja kuivalla maalla, taustoistaan irti revittyjä raukkaparkarukkasia. Täysi- tai puoliorpoja, kuten pikku Pietarikin. Poikaset eivät mahtuneet ryhmiin, vaan pullahtivat pois. Heidän täytyi hapuilla maailmaan omia polkuja tai jäädä ikuisiksi sivustaseuraajiksi. Siksi heidän hahmonsa ovat kestäneet aikaa paremmin kuin Rooneyn esittämät nokkelaniilot. Nykyisin ymmärretään paremmin se, minkä ohjaaja Zaida Bergroth puki sanoiksi: Rakasta erikoisuuksiasi ja heikkouksiasi, ei ole mikään pakko sulautua joukkoon.

Samaistumiseen en minäkään enää tarvitse sitä, että päähenkilön pitäisi olla omanikäinen tai samaa sukupuolta. Elokuvissa on onneksi mukana kaikki iät, sukupuolet ja suuntaukset. Ja niin on hyvä.