Paikallisuutiset

Vaivaisukkojen tarinat, "virtaan astuneet" kirkkoherrat ja rakennusajan kiistat värittävät 250 vuotta täyttävän Lohtajan kirkon historiaa – Sisältäkin kirkko on kuin karamelli. Katso kuvat!

Sunnuntaina tulee kuluneeksi 250 vuotta siitä, kun Lohtajan nykyisessä kirkossa järjestettiin ensimmäinen jumalanpalvelus. Kirkko on seissyt paikallaan noin kymmenen sukupolven ajan, mutta siinä ajassa kirkon väri on ehtinyt vaihtua neljä kertaa, vaivaisukko on menettänyt päänsä, ja parkkipaikalle on laitettu kivääreitä kekoon.

Vessa kirkkoon saatiin kuitenkin vasta neljätoista vuotta sitten.

Nykyinen Lohtajan kirkko, jota myös Sofia Magdalenan kirkoksi kutsutaan, on pitäjän viides tai kuudes kirkko. Kirkkojen lukumäärä riippuu siitä, lasketaanko ennen pitäjän perustamista rakennettu pikkukirkko Lohtajan kirkoksi vai ei. Perimätiedon mukaan pikkukirkko sijaitsi joka tapauksessa merenrannalla Kylänmäessä.

Varsinaiselle Kirkonmäelle rakennettiin pieni kappeli vuonna 1576 ja isompi kirkko vuonna 1617. Sitten iski salama ja poltti koko kirkon. Elettiin vuotta 1643.

Uusi pitkänmallinen kirkko valmistui vuotta myöhemmin ja palveli seurakuntalaisia vuoteen 1768 saakka. Koska pitkäkirkko meni loppuaikoina huonoon kuntoon, seurakuntalaiset olivat jo vuonna 1766 päättäneet rakentaa uuden kirkon. Rakennussuunnitelma pyydettiin kokkolalaiselta Matti Hongalta.

– Honka tunnettiin täällä, koska hän oli korjannut vanhaa pitkäkirkkoa ja tarkastanut sen tornin, Lohtajan kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajaHelena Anttiroiko-Mehtälä kertoo.

Kun Honka sitten esitteli suunnitelman pitäjänkokouksessa, se järkytti muutamaa isäntää. Heidän toiveissaan oli tavallinen pitkäkirkko, mutta Hongan piirustuksissa komeili Ruotsista vaikutteita saanut 900 hengen ristikirkko.

Kuningas Adolf Fredrik kuitenkin hyväksyi pitäjän anomuksen ristikirkon rakentamisesta, joten seuraavaksi päästiin kinastelemaan kirkon paikasta ja kappeliseurakuntalaisten harteille lankeavan rakennustyön määrästä.

– Siihen aikaan tämä oli Suur-Lohtajan aluetta eli Himanka, Kannus, Toholampi ja Lestijärvi olivat Lohtajan kappeliseurakuntia. Kannukseen ja Toholammille oli juuri tehty uudet kirkot, joten Lohtajan kirkon rakentaminen aiheutti kappeliseurakunnissa pientä napinaa.

Vastustuksen jälkeen kappeliseurakunnat kuitenkin osallistuivat rakennustöihin, ja paikastakin päästiin yksimielisyyteen. Kirkonmäen korkein kohta voitti vanhan kirkon paikan neljästä syystä: maaperä oli siellä kovempaa, hautausmaalle jäi enemmän tilaa, vanhan kirkon yli lensi itätuulella kipinöitä Junttilan majatalosta ja uusi kirkko tulisi viisi kyynärää ylemmäksi kuin vanha ja olisi näin hyvä maamerkki merenkulkijoille.

Kirkko valmistui uskomattoman nopeasti runsaan vuoden aikana. Syynä saattoi olla se, että lohtajalaiset olivat osallistuneet laivojen rakentamiseen 1600-luvulta lähtien, joten yksi kirkko ei siinä vaiheessa tuntunut missään.

Vanhan kirkon irtaimistoa hyödynnettiin runsaasti uudessa kirkossa. Muun muassa kirkonkello, votiivilaiva, kastemalja, tekstiilit ja kynttilälampetit saivat uudet paikat vastavalmistuneesta kirkosta. Samoin kävi barokkityyliselle saarnastuolille.

– Saarnastuoli tehtiin vanhaan kirkkoon sen jälkeen, kun viholliset olivat isovihan aikana rikkoneet edellisen. Veteliläinen ”Nikkari Erkki” teki puutyöt, mutta alaveteliläinen Johan Backman hoiti koristelut, maalaukset ja kultaukset.

Saarnastuolin valmistaminen maksoi suunnilleen saman verran kuin uuden kirkon rakentaminen.

Mutta kirkosta tuli hyvä. Ensimmäiset sata vuotta se pärjäsi kokonaan ilman remonttia: ainoastaan kattoa tervattiin silloin tällöin. Vuonna 1843 uusittiin ikkunat ja vuonna 1890 vaihdettiin muutamia paanuja. Kirkon ulkopintojen väri vaihtui vuosien saatossa puisista hirsistä punaiseksi, punaisesta punakeltaiseksi ja siitä punaisen kautta keltaiseksi.

Ensimmäinen suuri peruskorjaus tehtiin vuosina 1905–1906. Silloin kirkon sisäpaalujen kirkkoherroista, kappalaisista ja kirkon historiasta kertovat tekstit laitettiin lautojen taakse piiloon.

– Ajateltiin, että jumalanpalveluksessa ihmisten huomio kiinnittyy niihin liikaa, vaikka eiväthän tekstit oikeasti häiritse lainkaan. Niitä on niin vaikea lukea, että moni luovuttaa heti alkuunsa. Eräs lapsikin ihmetteli kerran, miksi kaikki kirkkoherrat ovat astuneet virtaan, Lohtajan seurakunnan emeritus kirkkoherraTuomo Jukkola naurahtaa.

Vuoden 1955 peruskorjauksen yhteydessä tekstit yritettiin saada esiin, mutta vastustusta oli silloinkin liikaa. Laudat vaihdettiin levyihin, ja remonttimiehet jättivät levyn alle lapun, jossa totesivat vastustavansa tekstien peittämistä.

Miesten toive toteutui, kun tekstit paljastettiin vuosituhannen vaihteessa.

Kirkon viimeisin remontti tehtiin kymmenen vuotta sitten. Silloin uudistettiin sähkölämmitys, puhdistettiin saarnastuoli, peruskorjattiin penkit, restauroitiin alttaritaulut, paranneltiin ulkomaalausta, korjattiin aikojen saatossa hapertunut kivijalka ja uudistettiin sisätilojen väritys.

Ja nyt kirkossa todella riittää väriä. Valkoiset seinät vaihtuivat vihreän ja sinisen sävyihin. Saarnastuolin maalaukset pääsevät paremmin esiin puhdistuksen jälkeen ja kolmiosainen alttaritaulu suorastaan loistaa.

– Oululainen Mikael Toppelius saapui maalaamaan alttaritauluja syyskuussa 1770. Koska vanhan kirkon irtaimistoa oli siirretty uuteen kirkkoon, alttaritauluihin oli varaa panostaa, Anttiroiko-Mehtälä selventää.

Kirjailija Sakari Topelius oli Jukkolan mukaan Mikael Toppeliuksen pojanpoika. Topelius kulki kouluaikoinaan Lohtajan rantatietä Ouluun ja näki matkallaan Lohtajan kirkon vaivaisukon. Myöhemmin hän kirjoitti ukosta sadun.

– Sadussa suntio ryöstää puuäijän eräänä kuutamoyönä ja tyhjentää sen verstaallaan. Samana yönä kirkon ohi kulkee toinen roisto, joka piiloutuu poliiseilta puuäijän paikalle. Lopulta paha saa kuitenkin palkkansa, Jukkola kuvailee.

Vielä tänäkin päivänä kirkon seinustalla kököttää sadun vaivaisukko, joka otettiin alun perin käyttöön vuonna 1820. Kun ukko meni huonoon kuntoon, seurakunta tilasi uuden.

– Hiskias Saarela teki Hiski-nimisen puuäijän. Hiski kuitenkin ryöstettiin melko pian ja sen pää hakattiin irti. Niinpä meidän täytyi korjata vanha äijä ja laittaa se takaisin paikoilleen.

Vaivaisukot ovat nähneet keisari Aleksanterin pysähtyvän vastanaineen parin luo ja antavan morsiamelle rahalahjan, huomanneet Vattajan sotaharjoituksista saapuneet sotilaat, jotka jättivät kiväärit kekoon parkkipaikalle ja osallistuivat jumalanpalvelukseen, ja kuulleet vanhojen kirkonkellojen lyövän tuhansia ja taas tuhansia kertoja.

Jukkolan mukaan lohtajalaiset ovat vielä 250 vuoden jälkeenkin erittäin ylpeitä kirkostaan.

– Vaikka meillä on komea pappila ja hieno puinen kansakoulu, niin kyllä tämä kirkko on kylämme kaunein ja arvokkain rakennus, hän toteaa.

Lähteet:

Lohtajan kirkko 250 vuotta -juhlakirjanen

Lakeuden kirkot -kirja