keskiviikko 21.8.2019 | 12:30
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Annika Tiiton kolumni: Ilmaston lämpeneminen on minun, pippuripihvien ja kertakäyttökuppien syy

Keskipohjanmaa+
Ma 27.5.2019 klo 06:30

Minä en lennä. Olen käynyt autolla ja laivalla Ruotsissa, mutta siihenpä ne ulkomaanreissuni sitten rajoittuvatkin.

En lennä, sillä koko ajatus ilmassa keikkuvasta metallihäkkyrästä tuntuu epämiellyttävältä. Jos joku joskus haluaisi saada minut mukaansa ulkomaille, hän joutuisi tekemään kovasti töitä raahatakseen minut puoliväkisin lentokoneeseen.

Vaikka en itse kuulukaan ekologisesti ajattelevien junamatkustajien joukkoon, tiedän, että monet välttelevät lentämistä sen aiheuttamien päästöjen vuoksi. Ei ole kovin viisasta hypätä koneeseen, joka tupruttaa ilmoille valtavat määrät hiilidioksidia.

Minä käytän lentämättömyyttäni kuitenkin välillä tekosyynä huonoille valinnoilleni. Koska en lennä, voin laskea työpaikan automaatista kaakaot surutta kertakäyttökuppiin. Saan syödä ravintolassa niin monta pippuripihviä kuin haluan. Voin ottaa juuri niin lämpimän ja pitkän suihkun kuin mieleni tekee.

Oikeasti minun pitäisi ajatella maapalloa hiukan enemmän ja heittää tekosyyt romukoppaan. En saisi hörppiä maitoa litrakaupalla enkä ajella autolla työmatkaani. Punaista lihaa ei pitäisi ahmia viitenä päivänä viikossa. Ja ehkä kannattaisi ostaa ekoenergialla tuotettuja luomutomaatteja, vaikka ne maksavatkin tuplasti enemmän kuin tavalliset tomaatit.

Omasta mukavasta elämästä on kuitenkin vaikea lähteä tinkimään, kun ajattelee, että kiinalaiset ja intialaiset viis veisaavat ilmastonmuutoksesta. Tuntuu siltä, että Suomen 56 miljoonan vuotuiset hiilidioksidipäästöt eivät ole mitään verrattuna Intian yli kahteen miljardiin tonniin.

Todellisuudessahan tilanne on kuitenkin toinen. Ei kannata vertailla 5,5 miljoonan asukkaan ja yli miljardin asukkaan maita keskenään, sillä oikeasti keskimääräisen suomalaisen päästöt ovat moninkertaiset keskimääräiseen intialaiseen verrattuna.

Yksittäisen ihmisen teoilla ja valinnoilla on merkitystä. Minä voin muuttaa elämääni vielä huomattavasti ekologisempaan suuntaan, vaikka löydän valinnoistani jo nyt joitakin hyviä puolia.

Minulla on auto ja käytän sitä tarvittaessa, mutta säästän ympäristöä rauhallisella ajotavallani. Syön punaista lihaa usein, mutta suosin myös kalaa ja riistaa. Ja jos minulla on kylmä, en käännä lämmitystä kovemmalle, vaan kääriydyn vilttiin.

Tällaisilla pienillä askelilla jokainen meistä voi parantaa maailmaa.

Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja.

Koska en lennä, voin laskea työpaikan automaatista kaakaot surutta kertakäyttökuppiin.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »