keskiviikko 21.8.2019 | 13:15
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Tapio Lehtinen: Seutulipun hinta tuplaantui, eikä linja-auto tunnu enää houkuttelevalta vaihtoehdolta

Keskipohjanmaa+
Ma 3.6.2019 klo 06:30

Hallitusneuvotteluihin osallistuneiden puolueiden on määrä julkaista uusi hallitusohjelma tänään maanantaina SDP:n pääministerin Antti Rinteen johdolla.

Iltalehti ja Helsingin Sanomat kertoivat ensi tietoja ohjelmasta viikonloppuna.

Hallitus on tekemässä yhteensä 250 miljoonan euron veronkiristyksen fossiilisiin polttoaineisiin. Se ei kuulu tulopohjan keskeisimpiin elementteihin, mutta siihen kansa kiinnittää huomiota.

Veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen arvioi, että veronkiristykset vaikuttaisivat bensiinin ja dieselin hintaan selvästi. Hänen mukaansa korotus olisi 5 senttiä litrahintoihin.

7 litran keskikulutuksella tämä iskisi 20 000 vuodessa ajavan autoilijan kukkarolle 70 euroa vuodessa.

Jokainen määrittelee itse mikä on ”tuntuva korotus”, mutta ei näillä korotuksilla kannata lähteä barrikadeille.

Tavallisen kansalaisen voisi saada innostumaan joukkoliikenteestä, jos luvassa olisi kepin lisäksi porkkanaa.

Esimerkiksi Pietarsaaren ja Kokkolan seutulipun myynti loppui vuoden alussa, eikä korvaavaa tuotetta ole vielä tarjolla.

Hinnankorotus koskee satoja koulu- ja työmatkalaisia.

Matkahuollon seutulippu on ollut kuntien, valtion ja liikennöitsijöiden tarjoama edullinen lipputuote, jolla sai matkustaa rajattomasti lipun voimassaoloaikana seutulippualueella liikennöivissä busseissa.

Nyt kun korvaavaa lipputuotetta ei ole tarjolla, asiakkailta on alettu periä normaalihintaa.

Pietarsaaren Sanomissa oli keväällä artikkeli sairaanhoitajaksi Kokkolassa opiskelevasta Hanna Liikasesta, joka tyrmistyi uudesta hinnoittelusta: hinta oli noussut 90 eurosta 222 euroon.

Taustalla on EU-direktiivi, jolla pyritään purkamaan liikenteenharjoittajien vapaan kilpailun rajoitteita. Vuonna 2009 voimaan tulleen lain pisin siirtymäaika, 10 vuotta, oli päättynyt.

Kunnat eivät enää saa antaa suoraa tukea markkinaehtoiselle joukkoliikenteelle.

Äänekosken kaupunki on kehitellyt ratkaisuksi palveluseteliä, mutta sen lainmukaisuudesta ei toistaiseksi olla varmoja.

Asiaan on havahduttu Keski-Pohjanmaallakin. Viime tingassa, voi kai sanoa, sillä lain siirtymäajan umpeutuminen on ollut jo kymmenen vuoden ajan tiedossa.

Jokainen määrittelee itse mikä on ”tuntuva korotus”, mutta ei näillä korotuksilla kannata lähteä barrikadeille.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »