Paikallisuutiset

Kaikki Pelaa – 20 vuotta kestänyt menestystarina vai surkea floppi? "Viitteitä on, että Kaikki Pelaa -systeemi olisi ollut esteenä sille, ettei suomalaisesta jalkapalloilusta ole noussut pelaajia ammattilaistasolle", toteaa kokkolalaisia junioreita valmentava Teemu Raudasoja

Kirsi Virtanen

Vuonna 1999 Suomen Palloliitto polkaisi käyntiin Kaikki Pelaa -ohjelman. Tuon ohjelman perusajatuksena oli lisätä jalkapallon kasvattavaa vaikutusta, ja samalla lisätä lajin harrastajamääriä. Kaikki pelaa -ohjelmalla haluttiin myös ehkäistä dropout-ilmiötä, eli sitä, että junnupelaajat lopettavat lajin harrastuksen teini-iän kynnyksellä.

Alkuperäisen Kaikki Pelaa -ohjelman mukaan jokaisella lapsella piti olla oikeus iloita, onnistua ja epäonnistua. Systeemissä kiinnitettiin huomiota juniorijalkapalloilijoiden sosiaaliseen ja henkiseen kehitykseen. Kaikki pelaa -ohjelmassa mainittiin erityisesti se, että tavoitteena on kasvattaa futisjunnuista tasavertaisia ja tyytyväisiä ihmisiä, joille liikunnasta tulisi elinikäinen harrastus.

Ohjelmaan oli helppo sitouttaa ja sitoutua, yleviä sanoja vilisevät tavoitteet häikäisivät kentällä puurtavan jalkapalloväen – tällaisilla tavoitteilla jalkapallosta kasvaisi suurempi laji kuin koskaan!

Valitettavasti yksi asia loisti poissaolollaan tuossa juniorijalkapalloilun tavoiteohjelmassa: lasten ja nuorten jalkapallotaitojen kehittämisestä ei alkuperäisessä Kaikki Pelaa -ohjelmassa puhuttu juuri lainkaan. Vaikutti pikemminkin siltä, että juniorijalkapalloilun päätehtäväksi olikin tullut kasvattaa lapsista kunnon kansalaisia – jalkapallosaamisella ei ollut niin väliä.

KokkolalaisellaTeemu Raudasojalla on vuosien kokemus Kaikki Pelaa -systeemistä. Raudasoja oli itse pelaaja Kaikki pelaa -alkuvuosina, ja nykyään hän valmentaa Kokkolan yhteisjoukkuetta. Tuo joukkue koostuu Gamlakarleby Bollklubbin, eli GBK:n ja Kokkolan Pallo-Veikkojen, KPV:n -05 ikäluokan junioripelaajista.

– Nykyään meidän joukkueessamme pyrimme siihen, että on eritasoisia otteluita ja pyritään tarjoamaan haasteita sekä kilpa-, että haastejoukkueille. Pyrimme antamaan kaikille mahdollisuuden, Raudasoja sanoo.

Kaikki Pelaa -näkemys houkutteli aikoinaan mukaan muitakin lajeja. Myös suomalainen juniorijääkiekko lankesi Kaikki pelaa -ohjelman pauloihin, mutta juniorikiekkoilun vaellus ohjelman maailmassa jäi vain muutaman vuoden mittaiseksi.

Vuonna 2016 Kalervo Kummola, Suomen Jääkiekkoliiton entinen puheenjohtaja, muisteli Uuden Suomen haastattelussa junnukiekkoilun Kaikki Pelaa -harharetkeä näillä sanoilla:

”En ole sitä aikaisemmin julkisesti sanonut, mutta kyllä mua takavuosina harmitti, että mentiin vähän liian pitkälle siinä kaikki pelaa jutussa. Kuitenkin se on niin, että lahjakkaiden pitäisi pelata enemmän.”

Kaikki Pelaa – ohjelman tasapäistämiseen tähtäävä tyyli johti suomalaisessa juniorikiekkoilussa siihen, ettei 1990-luvulla junnukiekkoilusta juuri noussut huippupelaajia. Mutta suunta muuttui, kun juniorikiekkoilussa vuonna 2009 luovuttiin Kaikki Pelaa -systeemistä.

Juuri tuolloin, vuonna 2009, nykyiset huippupelaajat, Patrik Laine, Jesse Puljujärvi ja Sebastian Aho olivat kymmenvuotiaita – eli he olivat täsmälleen siinä iässä, jolloin palloilulajien lahjakkuuksiin pitää alkaa kiinnittää erityistä huomiota.

Teemu Raudasojan mukaan Kaikki Pelaa -systeemi saattaa – junnufutaajien lisäksi – sokaista myös junnujen vanhemmat. Kun ei ole selkää sanomaa siitä, mikä tekee hyvän pelaajan, silloin kaikista helposti tulee samaa, harmaata massaa, eikä pelaajat tai pelaajien vanhemmat kykene näkemään pelaajien tasoeroja.

Kaikki pelaa -systeemi on auttanut luomaan vääristynyttä kuvaa pelaajien taitotasosta. Tästä vääristymästä ovat käsineet niin pelaajat kuin vanhemmatkin.

– Omat vanhempani sanoivat, etteivät he tiedä jalkapallosta mitään – kysy valmentajalta. Kotona pitäisi osata sanoa, että todennäköisesti et mahdu ykkösjoukkueeseen, koska taitosi ei riitä. En usko, että valmentaja tahallaan lähtee yksittäistä pelaajaa kiusaamaan.

Nykyään, lähes kaksikymmentä vuotta Kaikki Pelaa -ohjelman luomisen jälkeen, Suomen Palloliitossakin ollaan pikkuhiljaa päästämässä irti ohjelmasta, ainakin alkuaikojen paatosmaisuutta on lievennetty. Nykyään pelaajat saavat pelata vanhemmissa ikäluokissa, tasojoukkueita saa muodostaa aikaisemmin kuin 14-vuotiaille ja monella seuralla on sekä kilpa- että haastejoukkueet.

Lieventyneestä linjasta todistaa Teemu Raudasoja valmentama Kokkolan yhteisjoukkue.

– Viitteitä on, että Kaikki pelaa -systeemi olisi ollut esteensä sille, ettei suomalaisesta jalkapalloilusta ole noussut pelaajia ammattilaistasolle. Ennen Kaikki Pelaa -systeemiä meillä tuli enemmän niitä maailmalle lähteviä pelaajia.

Se, kuinka paha harhalaukaus Kaikki Pelaa -systeemi loppujen lopuksi oli suomalaiselle juniorijalkapalloilulle, on kysymys, joka herättää vahvoja tunteita.

Kaikki Pelaa on toki ollut hyvä ohjelma, jos tavoitteena on ollut saada mukaan mahdollisimman moni lapsi ja nuori. Kaikki Pelaa on ollut hyvä ohjelma myös futisvanhemmille – kenenkään isän tai äidin ei ole tarvinnut laskea peliminuutteja, koska kaikki pelaajat ovat saaneet pelata, eikä vilttiketjuja ole kentän laidoilla näkynyt.

Ja kokemus kenttien laidoilta kertoo, että Kaikki pelaa -systeemi ollut erityisen erinomainen ohjelma laiskoille ja ammattitaidottomille valmentajille – itse asiassa niin sanottujen futisvalmentajien ei ole tarvinnut edes osata jalkapallovalmennusta – on riittänyt, että on valmentajat ovat antaneet kaikille pelaajille yhtä paljon peliaikaa.

Mutta kaikkein suurin kysymys kuuluu kuitenkin, kahdenkymmenen vuoden Kaikki pelaa -kokemuksen jälkeen, on tämä: oliko Kaikki Pelaa -ohjelmasta mitään hyötyä suomalaiselle jalkapallo-osaamiselle? Luotiinko Kaikki Pelaa -ohjelman avulla tasokas juniorijalkapallokulttuuri – vai poljettiinko lahjakkuudet kaikkien pelaajien jalkoihin?