sunnuntai 20.10.2019 | 15:22
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Pääkirjoitus: Postin asiakkaat tarvitsevat vaihtoehtoja – Oma jakeluyhtiö takaa lehtitalon asiakkaan palvelun

Tiina Ojutkangas Keskipohjanmaa
La 7.9.2019 klo 06:30 [päivitetty la 07:52]

Posti elää myllerryksessä monella tavalla. Postin palvelut ja niiden hinnoittelu ovat puhuttaneet jo pitkään, minkä seurauksena esimerkiksi moni mediatalo on perustanut oman jakeluyhtiön turvatakseen sanomalehtien jakelun.

Postin toimitusjohtajan haastattelulausunto lehtien ja kirjeiden jakelun loppumisesta säikäytti kansalaiset ja sai heidät huolestumaan postinjakelun tulevaisuudesta.

Viime viikolla Posti sai ikävää huomiota aikeillaan siirtää paketti- ja verkkoliiketoimintonsa Posti- ja logistiikka-alan unionin (PAU) työehtosopimuksen halvempaan sopimukseen. Suunnitelma hermostutti työntekijät. Tilanne laukesi ainakin tilapäisesti, kun omistajaohjauksesta vastaava ministeri Sirpa Paatero (sd.) jäädytti siirron toistaiseksi.

Valtionyhtiöiden johtajien ja erityisesti Postin ylimmän johdon palkitseminen aiheutti kohahduksen, kun euroja alettiin tarkastella. Toimitusjohtaja Heikki Malisen ansiot olivat viime vuonna lähes miljoona euroa, mikä ei voi olla tuntumatta kohtuuttomalta varsinkin, kun työntekijöiden ansiotasoon on haluttu puuttua. Valtionyhtiöiden johdon palkat ja palkitsemisjärjestelmät joutuvat syystäkin tarkasteltaviksi. On selvää, että vastuusta pitää maksaa, mutta miljoonan euron tienestit eivät näytä hyvältä juuri kenenkään mielestä.

Postin asema on tullut tukalaksi, kun jaettavan postin määrä on laskenut. Sanomalehdistä Posti jakaa puolet ja yksityiset jakeluyhtiöt puolet. KPK Yhtiöiden lehdistä suurimman osan jakaa oma jakeluyksikkö. KPK Yhtiöihin kuuluu Keskipohjanmaan lisäksi useita paikallislehtiä. Oman jakeluyhtiön tehtävänä on turvata asiakkaiden lehden saaminen riippumatta Postin toiminnasta.

Hallitusohjelmassa on sovittu selvityksestä, jossa tutkitaan vaihtoehtoja jakelun varmistamiseksi. Hyvin toimiva ja kustannustehokas jakelu on mediayhtiöille välttämätön. KPK Yhtiöiden toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa tiivistää lehtitalojen näkemyksen sanoessaan, että Posti on jaettava osiin, jossa liiketoiminnallinen osa ja julkinen osa on erotettu toisistaan ja vapaalle kilpailulle annetaan tilaa (KP 7.9.). Tavoitteena on taata lehtitalojen asiakkaille hyvä palvelu eri puolilla Suomea.

Oman jakeluyhtiön tehtävänä on turvata asiakkaiden lehden saaminen riippumatta asuinpaikasta.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »