torstai 12.12.2019 | 23:42
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Tiina Ojutkankaan kolumni: Kiitos Soiten yhteispäivystys, teit oloni turvalliseksi – Hävetti, kun lääkäri pahoitteli pitkää jonotusaikaa

Keskipohjanmaa
Ma 2.12.2019 klo 06:30

Kun perusterve ihminen onkin yhtäkkiä potilas, se tuntuu oudolta. On kiva olla reipas ja virkeä, jaksava ja pätevä. Myötätuntoa riittää muiden vaivoille, mutta omalle kohdalle ne eivät sovi.

On kamalaa tunnustaa, ettei jaksa ja pysty. Että on niin voipunut olo, että se on pakko kertoa työkavereille ja vanhalle isälle, joutua perumaan jopa työtilaisuuksia.

Sinänsä vaiva ei ollut valtavan vakava. Muutaman hampaan pois leikkaaminen on pikkujuttu paitsi, jos sattuu pelkäämään hullun lailla hammaslääkäriä. Työkaveri muisteli, että edellisen viisaudenhampaan poistoni kestin urheasti. Olin kuulemma tullut suoraan operaatiosta vetämään jotakin palaveria. Kultaakohan aika muistot.

Samaisella työkaverilla itsellään oli hampaiden poiston jälkeen kaula ja silmä niin mustelmilla, ettei voinut kuvitella, että kyse oli vain hammasoperaatiosta.

Viime syksynä erästä "juurihammastani" yritettiin paikata kai kuutisen kertaa. Toimituksen terävässä päässä oltiin ehdottomasti jo silloin sitä mieltä, että ”pois vain”. Hammaslääkäri ei ottanut kuuleviin korviinsa journalistin ohjeita. Leukakin meni pois paikoiltaan, mutta onneksi hammaspäivystys auttoi äärimmäisen epämiellyttävässä tilanteessa.

Vuosi myöhemmin hammas poistettiin ja pari muutakin. Posket olivat turvoksissa, vasen pahemmin kuin oikea. Vasemmalla puolella mustelma paheni ja turvotus laski. Potilas alkoi uskoa elämän voittavan, kunnes antibiootista tuli allergiareaktio, hyvällä mielikuvituksella tuntui kuin kurkku olisi alkanut muurautua umpeen.

Kello 15.30 perjantai-iltapäivänä oli ratkaisuna yhteispäivystys. Työterveys oli mennyt kiinni, hammaslääkäriltä sai ohjeita ja lohtua. Vastoin mitään todennäköisyyttä ja miehen, naton ynnä muiden painostuksesta päätin lähteä päivystykseen viettämään perjantai-iltaa.

Pääsin heti akuuttihoitajan kuultavaksi, sain nimilapun ranteeseen ja ensilääkkeen kutinaan. Sanottiin, että jos tulee huono olo, pitää mennä kertomaan. Olin kiitollinen. Ystävällisyydestä.

Kirjoitin lauantain pääkirjoituksen, suunnittelin seuraavan maanantain työt, siivosin sähköpostin. Puhuin kahden potilaan kanssa. Toinen kertoi odottaneensa kolme ja puoli tuntia.

Siinä vaiheessa, kun pääsin päivystävän lääkärin puheille, oli jo syntynyt hiukan käsitystä, mitä kaikkea päivystyksessä tapahtuu. Lääkärit ottavat vastaan myös sellaisia potilaita, jotka eivät jonota istualtaan odotushuoneessa. He vastaavat puhelimeen ja antavat ohjeita annettujen tietojen perusteella, pitäisikö potilas lähettää päivystykseen vai mitä pitäisi tehdä. Valtavan tärkeitä, jopa ihmishenkeen vaikuttavia, luulisin.

Nöyryys valtasi seuratessani päivystävän lääkärin työtä. Kaiken huipuksi hän pyysi anteeksi, että olin joutunut odottamaan niin kauan. Hävetti, että olin edes mielessäni harmitellut odotusajan pituutta. Eikä siinä kaikki. Sain sunnuntaina puhelimessa lisäapua päivystyksen akuuttihoitajalta.

Tämän tason julkinen palvelu maksaa ja miten turvalliseksi se tekeekään alueen asukkaiden elämän.

Sanottiin, että jos tulee huono olo, pitää mennä kertomaan. Nimilappu ranteeseen ja odottamaan.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »