tiistai 26.5.2020 | 20:57
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kulttuuri

Kokkolan lasten ja nuorten sanataidekoulu hakee uusia oppilaita – Santun päättävät Akseli Kuusinen ja Ellen Hakunti kehuvat koulun yhteishenkeä, hauskuutta ja monipuolisia harjoituksia

Anni Saari
Pe 8.5.2020 klo 18:30

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kokkolan lasten ja nuorten sanataidekoulu Santun haku on parhaillaan käynnissä ja jatkuu 25.5. saakka. Haku koskee 2011-2012 syntyneitä lapsia. Santtuun voi ilmoittautua Kokkolan seudun opiston verkkosivuilla.

Sanataidekoulu on kuusivuotinen sanataiteen taiteen perusopetusta antava koulu, jossa tutustutaan kirjoittamiseen monien eri menetelmien avulla.

Sanataideohjaaja Elina Perälä kertoo, että ensimmäisenä vuonna painottuvat leikit ja sanaleikit, kun taas esimerkiksi kolmantena vuonna perehdytään fantasiakirjallisuuteen.

Santun aikana tutustutaan myös teatteri-ilmaisuun, kuva- ja musiikkitaiteeseen ja mediaan. Lisäksi tehdään museovierailuja erilaisia retkiä.

Opetusta on kerran viikossa, kolmena ensimmäisenä vuonna kaksi tuntia ja seuraavina kolme.

– Tapaamisissa on hauskaa. Ei tiukkapipoista meininkiä, Perälä kuvaa.

Tänä keväänä Santusta valmistuva Ellen Hakunti kertoo olevansa sanataidekouluun hyvin tyytyväinen. Hän päätyi harrastuksen pariin äitinsä avustamana, koska kirjoitti omia tarinoita ja luki paljon.

– Santussa ei ole ollut rajoja, olen saanut kirjoittaa ja tehdä paljon erilaisia juttuja.

Hakunti kertoo olleensa sanataidekoulun aloittaessaan ujo, mutta näyttelyharjoituksissa hän on rohkaistunut, varsinkin kun ryhmässä on ollut hyvä ilmapiiri.

Hakunti kirjoittaa lopputyönään realistista nuortenromaania. Hän aloitti urakan viime syksynä ja nyt se on melkein valmis.

Akseli Kuusisen lopputyö taas on lyhytelokuva, jonka hän tekee kahden muun pojan kanssa. Elokuva on parodia reality-ohjelmasta, ja Kuusinen on tehnyt sen käsikirjoituksen.

Hänkin on ollut vuosiin Santussa hyvin tyytyväinen.

– Siellä ei tehdä pelkkää kirjoittamista vaan myös esimerkiksi improtehtäviä ryhmän kanssa.

Kaikki Kuusisen ja Hakuntin kanssa aloittaneet eivät ole jatkaneet koko kuuden vuoden putkea läpi.

– Niiden kanssa, jotka ovat jääneet, meillä on tosi hyvä yhteishenki. Kahden viimeisen vuoden aikana olisi ollut idiotismia lähteä pois, koska hauskuuden lisäksi sanataidekoulun suorittamisesta saa hyvän merkinnän CV:hen, Kuusinen toteaa.

Perälä, kuten muutkin sanataideopettajat ovat joutuneet koronarajoitusten takia siirtämään opetuksen tänä keväänä verkkoon. Toisen vuosikurssin osalta se on tarkoittanut erilaisten nettimateriaalien käyttöä. Perälän mukaan niitä onneksi löytyy paljon.

Viimeisen vuoden oppilaat tekevät normaalistikin lopputöitään enemmän itsenäisesti. He ovat lähettäneet Perälälle töitään kommentoitavaksi WhatsAppissa ja sähköpostilla.

Kuusinen sanoo, että rajoitukset ovat hankaloittaneet lopputyön tekemistä niin, että valmistuminen hiukan viivästyy, mutta valmista pitäisi olla toukokuun aikana.

Perälän mukaan valmistujaiset pidetään, mutta aikataulusta ei vielä ole keskusteltu.

Tänä keväänä Santusta ei järjestetty koulukiertuetta, vaan siitä on tehty esittelyvideo nettiin. Pääsykokeita ei myöskään järjestetä kuten normaalisti, vaan Santtuun hakeutuvan täytyy sähköisen ilmoittautumislomakkeen lisäksi kirjoittaa käsin vastaukset soveltuvuuskysymyksiin ja palauttaa ne Kokkolan seudun opistolle.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »