Paikallisuutiset

Sievin kirkkoherra Anita Leppälän elämänmuutos alkoi rajummin kuin saattoi odottaa – Työterveyshoitajan puhelu vei johtajamistyöltä pohjan: "Minun maailmani romahti", sanoo yksinäiseksi ja tuuliseksi kokemaltaan paikalta väistynyt nainen

Tämä huone!, Sievin seurakunnan kirkkoherraAnita Leppälä henkäisee tyytyväisenä esitellessään työhuoneensa pappilassa.

– Tässä huoneessa olen kastanut, konfirmoinut yksityisesti ja vihkinyt kahden todistajan läsnä ollessa, hän luettelee.

Valoisa, keltaisilla huonekaluilla ja punaisilla verhoilla sisustettu huone on ollut piispankamari sekä edellisen kirkkoherran makuuhuone.

Anita Leppälä perheineen ei ole koskaan asunut 1860-luvulla rakennetussa pappilassa, mutta kaikesta näkee, että työhuone on hänelle merkityksellinen paikka.

– Tässä huoneessa on itketty paljon. Myös korona-aikana pyrin tapaamaan omaisia täällä, jos se on mahdollista.

Työhuoneen pöydällä on vasta avattu iso nenäliinapaketti. Työhuoneessa on itketty myös monet rovastin itkut.

Pitkään suunniteltu elämänmuutos ei nimittäin alkanut ihan niin kuin Anita Leppälä oli suunnitellut. Hän oli haaveillut osa-aikaisuudesta jo jonkin aikaa, ja mahdollisuus avautui noin vuosi sitten, kun kappalainen ilmoitti jäävänsä eläkkeelle.

Leppälä ilmoitti huhtikuun alussa päätöksestään irtisanoutua Sievin kirkkoherran virasta ja haluavansa siirtyä kappalaisen virkaan. Yhtenä tavoitteena on osa-aikaisuus.

– Kirkkoherran virasta ei voi jäädä osa-aikaeläkkeelle. Sievin seurakunnan tulevaisuus näyttää siltä, että täällä ei ole enää kahdelle papille töitä. Jään osa-aikaiseksi sitten, kun se on mahdollista, Leppälä suunnittelee.

Kirkkoherran työ on henkilöstöjohtamista. Oikeana kätenä on talousjohtaja, jonka tehtävää hoitaa 20 prosenttisesti Ylivieskan seurakunnan talousjohtaja.

Leppälä on kokenut kriisityöntekijä ja seurakunnassa on järjestetty hyvin työnohjaus. Silti tapahtui jotain, joka vei pohjan kaikelta.

Viime vuonna ollessaan syömässä lihapullia ravintolavaunussa hän sai puhelun työterveyshoitajalta.

– Minun maailmani romahti. Jouduin heti sairaslomalle, sillä osa työntekijöistä oli tyytymättömiä minun johtamistapaani, Leppälä kertoo.

Anita Leppälä on vahvan oloinen nainen, jonka silmissä on surullinen katse.

– Olisin halunnut lähteä toisella tavalla tästä hommasta pois. Onneksi olin jo aiemmin tehnyt päätökseni, hän sanoo.

Työhyvinvointikyselyn tulos tuli yllätyksenä Leppälälle, sillä kehityskeskusteluissa tyytymättömyyttä ei ollut koskaan ilmennyt. Myös työnohjaaja oli yllättynyt.

Leppälän mukaan asia on nyt loppuunkäsitelty ja järjestyksessä. Mutta tapahtunut jätti kirkkoherran sieluun pysyvän jäljen.

– Minulla on hiljainen suru. Mietin, mitä tämä kaikki oikein tarkoitti. En ole katkera enkä haluakaan olla katkera, hän miettii.

Leppälä on miettinyt myös omaa johtamistapaansa. Johtajana hän on pyrkinyt olemaan tasapuolinen ja luomaan hyvää, avointa ilmapiiriä.

– Onhan helpotus, että pääsen esimiestehtävistä pois. Nykyajan johtajilta vaaditaan enemmän. Nämä ovat hirveän yksinäisiä ja tuulisia paikkoja.

Maanantai-iltana Sievin kirkkoneuvosto kokoontui valitsemaan kirkkoherralle viransijaisen. Virkamääräyksen antaa tuomiokapituli kesäkuun kokouksessa.

Kirkkoneuvosto valitsi kolmen hakijan joukosta vuonna Ville Järvisen Seinäjoelta. Leppälä kuvailee häntä innokkaaksi it-osaajaksi, joka on syntynyt vuonna 1986. Puhelimessa Järvinen kuulosti mukavalta.

– Tilanne on aika harvinainen. Olin itselleni valitsemassa pomoa. Tunne on hassu enkä yhtään osaa ajatella, millaista se on käytännössä.

Pappilassa on eläkkeelle jääneen kappalaisen huone tyhjänä. Anita Leppälä toivoo kuitenkin saavansa pitää peräkamarinsa, mutta hän kuuntelee, mitä mieltä uusi viranhaltija on.

– Haluaisin kynsin hampain jäädä omaan huoneeseen, Leppälä tunnustaa.

Haikea olisi vaihtaa huonetta, joka on täynnä rovastin persoonasta kertovia esineitä. Monet niistä ovat matkoilta, kuten keltapukuinen naishahmo.

– Keltapukuinen nainen muistuttaa minua siitä, että minun ei tarvitse olla niin kuin mies.

Leppälä on Suomen ensimmäisiä naispappeja ja mutta hän on päässyt eroon alkuaikojen vaikeuksista.Hänet vihittiin papiksi vuonna 1991 Lapualla, koska Oulun piispa ei suostunut vihkimään naisia.

– Alku oli nuoresta ihmisestä jännittävää ja pelottavaakin. Itselläni on kuitenkin ollut kaksi hyvää esimiestä tukena ja turvana. Sekä silloin koettu työyhteisön tuki.

Hän on myös päässyt eroon ensimmäisestä naispapin puvusta, vaikka suunnittelija olikin kuuluisa Vuokko Nurmesniemi. Nykyinen puku on hänen mielestään kaunis.

– Nurmesniemen suunnittelema naispapin puku oli järkyttävän ruma. Itsellä oli tuolloin vielä ajatus, että pitäisi häivyttää kaikki naisellisuus.

Laatikkomainen hame meni roskiin ja asusta on jäljellä siihen suunniteltu Kalevala-korun risti, jota kuuluisi käyttää vain papinpuvun kanssa. Leppälä ei piittaa vaan käyttää ristiä jatkuvasti tavallisten arkivaatteiden kanssa – papinpaitaa hän ei juuri käytä tavallisina työpäivinä kirkkoherranvirastossa. Tässä hän noudattaa herännäisyyteen kuuluvaa vaatimattomuuden tapaa.

Korona-aikana Leppälä kertoo pitäneensä villasukka-crocs -jumalanpalveluksissa. Sievin seurakunnassa jumalanpalvelukset striimattiin ilman kuvaa, vain ääni kuului. Henkilökohtaisesti Leppälä kokee striimatut jumalanpalvelukset puuduttavina katsoa.

– Jumalanpalveluksen pitäminen suljetuin ovin oli jännittävää. Kun ei ole vuorovaikutusta läsnäolevaan seurakuntaan, jossa kuuluu lasten itkua, yskimistä ja virsikirjan sivujen kääntelyä.

Tänä keväänä työmäärä on jäänyt vähäisemmäksi, koska seurakunnan kaikki tilaisuudet oli peruttu. Myös kirkkoherranvirastossa työskenneltiin suljettujen ovien takana.

Korona-aikana Leppälä on ajatellut seurakuntalaisia, joilta on jäänyt kokematta seurakunnan eri tilaisuudet ja kokoontumiset sekä kevääksi suunniteltu musiikkiohjelma.

– Eniten olen ajatellut nuoria, jotka ovat joutuneet kohtaamaan tällaisen asian. Kesäkuun puolivälissä he pääsevät ripille kolmessa ryhmässä nonstoppina. Paikalla voi olla perhe ja muutama ystävä.

Leppälä pitää perustyöstään, johon kuuluu ihmisten kohtaaminen. Hän tuntee lähes kaikki sieviläiset useammassa polvessa ja he puhuttelevat häntä etunimellä, mikä tuntuu hyvältä.

– Minä olen hieman surrut, että ensimmäiset rippikoululaiseni ovat jo mummuja ja pappoja. Vuonna 1970 syntyneet täyttävät tänä vuonna jo 50 vuotta, hän ihmettelee.

Omaisten kohtaaminen on myös Leppälälle tärkeää.

– Tuttavuus on hyvä asia, jos ajatellaan vainajaa. Tuntuisi erikoiselta, jos joutuisin hautaamaan tuntemattomia, tosin heitäkin on ollut, hän sanoo.

Pitkään kriisiryhmässä työtä tehnyt rovasti tietää, että surun tai trauman kokeneella ihmisellä on hyvä olla edessään kaunista katsottavaa. Myös keltainen väri, jota hänen työhuoneessa on, koetaan rauhoittavana.

– Kirkon yksi tärkeimmistä tehtävistä on lohduttaa. Maailma on niin kova ja kylmä ja ihmisiltä, varsinkin nuorilta vaaditaan näyttöjä ja onnistumisia. Sitten on niitä, jotka eivät pysy mukana eivätkä pärjää, hän miettii.

Kriisiryhmässä toimiminen pitää Leppälän motivaation korkealla: jos pystyy olemaan surussa mukana, on tehnyt arvokasta työtä.

– On hienoa saavuttaa sellainen luottamus, että ihminen kertoo asioita, joita hän ei ole koskaan kertonut kenellekään.

Leppälän mielestä ihmisillä on nykyään matalampi kynnys kertoa asioista, joista ennen vanhaan vaiettiin. Esimerkkinä sotaveteraanien sotamuistot.

– Ei se niin mene, että kun asioista ei puhuta, ne katoavat. Jossain vaiheessa pelot ja menetykset joutuu kohtaamaan.

Kirkkoherra muistelee kuulemaansa sanontaa, jonka mukaan ”sanaa, joka toisi sinulle avun, et voi sanoa itse itsellesi”.

– Kuulijaa helpottaa, kun toinen sanoo ne oikeat sanat sinulle. Silloin merkitys on suurempi, hän miettii.

Jos kirkkoherran elämänmuutos olisi toteutunut niin kuin hän suunnitteli, hän olisi kesäkuun alussa palannut lomamatkalta Turkista. Myös pohjoisessa asuvien äidin ja sisarusten tapaaminen on lykkääntynyt koronarajoitusten vuoksi. Samoin Queen-musikaali ja Antti Tuiskun konsertti.

Kirkkoherra on Kemijärveltä kotoisin ja hän käy siellä usein. Toinen paikkakunta, jossa hän tuntee voimaantuvansa, on Kalajoki, jossa Leppälöillä on ollut monena vuonna vakituinen karavaanaripaikka leirintäalueella.

Vastikään se vaihtui vuokrayksiöksi Hiekkasärkkien loma-asuntomessualueella.

– Olin siellä kaksi viikkoa ja siellä oli aivan ihanaa. Hiekkasärkillä minua ei juuri tunneta, Leppälä sanoo palaten aiemmin esittämäänsä arveluun, että tämä voi olla hänen viimeinen haastattelunsa julkisuuden henkilönä Sievin kirkkoherrana.