tiistai 2.3.2021 | 19:47
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Jukka Aniaksen kolumni: Pelastukoon ken voi

Ke 20.1.2021 klo 06:30 | päivitetty ke 08:47

Ei minkäänmoinen yllätys. Niin on käymässä kuten saattoi olettaakin. Koronarokotteista on sukeutunut maailmanlaajuinen kilpajuoksu, jossa heikoimmat jäävät auttamatta hännille.

WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus on jo varoittanut maapallon vauraimpia maita ”katastrofaalisesta moraalisesta epäonnistumisesta”, jonka partaalla ollaan.

Pääjohtajan mukaan rokoteannoksia pitäisi jakaa oikeudenmukaisemmin ympäri maapallon. Niin pitäisi. Vaan kun ei jaeta. Eikä koko asia edes kiinnosta täällä maapallon kermankuorintapuolella. Sekin on syytä todeta ihan suoraan.

Inhimillisessä toiminnassa itsekkyys on vallitsevaa. Eikä tämä tosiasia muuksi muutu, kun tarkastellaan ihmisten muodostamia yhteisöjä. Vaikkapa kokonaisia kansakuntia.

Sosiaalisessa mediassa on viikkokausia kauhisteltu esimerkiksi Suomen hidasta rokotustahtia. ”Maailmalla” kun rokottaminen on ollut vauhdissa jo viikkokausia.

Jos näin todella on, esimerkiksi Afrikkaa ei sitten lasketa kuuluvaksi maailmaan.

Jokainen maa lähtee ulkopolitiikassaan oman edun varjelemisesta ja omien kansalaisten turvaamisesta. Oikein tai väärin, minun maani. Siitä on viime kädessä kyse nytkin.

Somea seuraamalla on tullut selväksi, että Suomessakin käyttämätöntä rokotetietämystä on häkellyttävät määrät. Harmillista, että esimerkiksi Twitterin aktiivisia 280 merkin rokotespesialisteja on saatu niin vähän pestattua esimerkiksi THL:n palkkalistoille.

Ilmaisia ohjeita tosin on tullut niin Suomen hallitukselle kuin THL:llekin. Esimerkiksi, että miksei tehdä niin kuin Israel on tehnyt?

En tunne yksityiskohtia Israelin rokotediileistä, mutta olisiko amerikkalais-saksalaisen (Pfizer/BioNTech) rokotteen saamisen taustalla ollut sellainenkin tekijä kuin Yhdysvaltain ja Israelin strateginen kumppanuus ja läheinen liittolaissuhde?

Epäilen, että se ei ole ainakaan vaikeuttanut asemastaan taistelevan Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun hallituksen ponnisteluja.

Kohtuuden nimessä on vielä todettava, että kyllähän me täällä vauraassa lännessä toki olemme periaatteessa rokoteannoksien oikeudenmukaisen jaon kannalla.

Kunhan saamme ne ensin itse.

#

Kommentoi 1 Kommentti

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »