perjantai 24.9.2021 | 14:46
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Kristian Sundqvistin kolumni: Traumojen ja tarinoiden Kolme Leijonaa – Englannin maajoukkue on tavannut hävettää kannattajiaan

To 1.7.2021 klo 21:29

Tämän kolumnin lähtökohta on puolueellinen.

Kahdeksan vuotta aikuisiästäni Englannissa asuneena ja sikäläistä jalkapalloa seuraamaan jo lapsena kasvaneena en oikein osaa olla kannattamatta jalkapallon syntymämaan maajoukkuetta. Ykkösenä sydämessäni on Suomi, vahvana kakkosena Englanti.

Voittaako Englanti viimein jalkapallohistoriansa ensimmäisen Euroopan mestaruuden? Mikäli niin käy ovat seuraukset Yhdistyneen kuningaskunnan ja Iso-Britannian suurimmassa maassa merkittävät.

Jalkapallomaajoukkue eli Kolme Leijonaa nimittäin instituutiona edustaa englantilaiskansallista traumaa; enemmän häpeän kuin ylpeyden aihetta.

Arvokisat ovat englantilaisille jalkapallokannattajille tavanneet olla prosessi, jossa aavistuksen itseironinen menestysuho vaihtuu itseruoskintaan ja häpeään.

Edellisissä EM-kisoissa vuonna 2016 Englanti putosi puolivälierävaiheessa Islannille. Siis maalle, jossa on asukkaita aavistuksen enemmän kuin Coventryssa, mutta merkittävästi vähemmän kuin Bristolissa.

Yhteensä miljoonat halvat punaristiset pienoisliput heitettiin ahtaiden terraced housien pikkuruisten takapihojen tee se itse -tangoista roskiin, tabloid-lehdet kilpailivat sanataiteellisessa ilkeydessä ja Englannin yli 40 000:sta pubista suuressa osassa tuhahdettiin, että typical.

Venäjän MM-kisoissa kolme vuotta sitten Englanti kompuroi kuin kompuroikin semifinaaliin saakka häviten neljän miljoonan asukkaan Kroatialle. Aiemmin kisoissa joukkue oli onnistunut kaatamaan Tunisian, Panaman, Kolumbian (rangaistuspotkukilpailussa) sekä Ruotsin.

Eeppisiä romahduksia sekä tuollaisia lopulta valjuksi jääneitä pieniä menestyksiä on Englannin arvokisahistoria täynnä sen jälkeen, kun maa MM-kotikisoissaan tähän mennessä ainoan suuren mestaruutensa vuonna 1966 otti.

Sukupolvet toisensa jälkeen ovat kasvaneet masokistiseen itseruoskinnan kulttuuriin, ”näinhän meille aina käy” ja siihen malliin.

Nyt ollaan yhtäkkiä tilanteessa, jossa Englanti kaatoi suurimman jalkapalloilullisen perivihollisensa Saksan ja seuraavaksi tulee vastaan Ukraina. Mikäli Englanti tuosta selviää on finaalipaikan tiellä enää Tanska tai Tshekki.

Miksi pohtia Englannin maajoukkueen asioita ja yhteiskunnallista olemusta suomalaisen lehden palstoilla?

Vastausta voisi hakea historiasta eli Vakioveikkauksesta ja Ylen takavuosien Englannin liigan lähetyksistä saakka, Aulis Virtanen ja oi niitä aikoja. Brittifutis ja etenkin englantilainen jalkapallo ovat merkittävästi vaikuttaneet suomalaiseen jalkapallokulttuuriin.

Tekee toisaalta mieli katsoa nykyhetkeen, jossa brexit-uutisointi on saanut englantilaiset näyttäytymään jopa epäreilussa valossa. Riemukas Euroopan mestaruus näyttäisi iloista englantilaisuutta Suomeenkin.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »