sunnuntai 22.5.2022 | 05:26
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Blogi

Pohjoismaisen taidekoulun perilliset -blogissa Tiina Mielonen – "Pohjoismainen taidekoulu oli kuitenkin valmentanut minut niin hyvin, että pääsin kahteen eri akatemiaan vasemmalla kädellä."

Tiina Mielonen
La 22.1.2022 klo 07:30

“Älä piirrä yhtään viivaa, joka on väärin” oli periaatteena ja aluksi se tuntui saavuttamattomalta tavoitteelta.

Opiskelin Pohjoismaisessa taidekoulussa vuosina 1993–1995. Oma polkuni sinne kulki Helsingistä suoraan kuvataidelukion jälkeen. Lukion aikana alkoi olla selvää, että kuvataide kiinnostaa minua eniten ja sen opiskelu olisi kaikkein mielenkiintoisinta. Helsingin kuvataidelukion ala-aulasta löytyi nippu mustavalkoisia esitteitä Pohjoismaisesta taidekoulusta. Oikeastaan se oli pieni kirjanen ja siitä kävi heti selväksi, että oli kyse vakavahenkisestä ja perusteellisesta asenteesta ja koulusta.

Opettajalista oli vaikuttava ja kuvataidetta jo muutaman vuoden seuranneena tunnistin listalta monia lempitaiteilijoitani. Hain kouluun ja onnekseni alkukesästä tuli ruotsinkielinen kirje, jonka sanakirjan avulla tulkitsin hyväksymiskirjeeksi.

“Nurmikko”, öljyväri pleksille, 2016.
Tiina Mielonen

Koulu alkoi elokuussa. Lukiosta suoraan tulleena minun ei ollut vaikea tottua aikataulutettuun ja kurinalaiseen koulunkäyntiin. Elävää mallia piirrettiin aamuyhdeksästä viiteen.

Ensin oli viivapiirustusta puoli vuotta. Sen jälkeen kurssitmalkoivat vaihdella enemmän ja mukaan tuli muun muassa kuvanveistoa ja maalausta vierailevien opettajien erityisosaamisen mukaan. “Älä piirrä yhtään viivaa, joka on väärin” oli periaatteena ja aluksi se tuntui saavuttamattomalta tavoitteelta.

Mutta niin vaan silmän ja käden yhteistyö kehittyi ja selkeytyi viikko viikolta. Tätä metodiahan on kokeiltu vuosisatoja ja kyllä se oman kokemuksenikin mukaan toimii. Havainto ja sen siirtäminen omaan teokseen alkaa ja tarkentuu peruskoulutuksella, johon Pohjoismainen taidekoulu tarjosi erinomaiset puitteet. Havainto, katsominen ja näkeminen eivät ole yksinkertaisia tai kovin nopeita asioita oppia, ja Kokkolassa oli aikaa ja rauhaa syventyä niihin.

“Punainen pelto”, öljyväri pleksille, 2012.
Tiina Mielonen

Nämä ovat edelleen kantavia voimia työskentelyssäni. Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana huomasin kaipaavani vielä toisen vuoden samanlaista koulutusta, enkä kiirehtinyt muualle jatko-opintoihin.

Toisena vuonna kurssitarjonta laajeni entisestään, mukaan tuli esimerkiksi videotaidetta ja tilateoksen tekoa. Lisäksi saimme omat yksityiset sopet kauniista koulurakennuksesta. Siinä vaiheessa oli selvää, ettei toista samanlaista koulua löydy ainakaan Pohjoismaista.

Koululla vieraili eri maiden kuvataideakatemioiden opettajien lisäksi myös entisiä opiskelijoita, jotka jakoivat tietoa kokemuksistaan.

Opetuskieli ruotsi alkoi ensimmäisen vuoden aikana sujua mukavasti. Norjalaiset luokkakaverit tosin kertoivat jälkikäteen ihmetelleensä, kun en vuoteen nauranut heidät vitseilleen.

Luokallamme oli yksi grönlantilainen, kolme norjalaista, kuusi suomalaista ja kymmenen ruotsalaista. Isoon osaan on tullut pidettyä yhteyttä kohta kolme vuosikymmentä.

Opetussuunnitelmassa ei näin jälkikäteen katsottuna ollut mitään turhaa. Koulu päätti itsenäisesti opetussisällöstä taiteen ehdoilla. Muistan niihin aikoihin olleen vääntöä, että koulun pitäisi sopeutua suomalaiseen yleiseen koulujärjestelmään paremmin, mutta se olisi tuonut opintoihin mukaan kaikkea ylimääräistä ja muuttanut opintojen luonnetta.

Kaikesta siitä koulu kieltäytyi. Asioita puitiin myös opiskelijoiden kesken maanantaitapaamisissa. Se piti opiskelumotivaation erittäin korkealla.

Moni luokkakaveri oli erittäin määrätietoinen ja teki töitä aamusta iltamyöhään myös viikonloppuisin. Se antoi hyvän esimerkin ja kannusti yrittämään itsekin.

“Puutarha”, öljyväri pleksille, 2019.
Tiina Mielonen

Pohjoismaisessa taidekoulussa oli aina yksi vieraileva opettaja kerrallaan kahden viikon ajan. Opetusjakson aikana energinen opettaja piti kurssin oman näkökulmansa mukaan ja omaan osaamisalueeseensa liittyen. Sitten tuli seuraava opettaja, joka taas selitti asioiden olevan hänen mielestään juuri päinvastoin. Ja aina lopuksi meiltä kysyttiin selvällä ruotsin kielellä, mitä ajattelit työskennellessäsi.

Edelleen hyvä kysymys.

Kahden vuoden opiskelun jälkeen pyrin jatko-opintoihin eri taideakatemioihin. Pääsin useampiin pääsykokeisiin ja aloin pakata tavaroitani Kokkolassa. Viikko ennen ensimmäisiä pääsykokeita kaaduin polkupyörällä ja oikea käteni murtui kyynärpäästä. Pohjoismainen taidekoulu oli kuitenkin valmentanut minut niin hyvin, että pääsin kahteen eri akatemiaan vasemmalla kädellä.

Tieni kuvataiteen parissa jatkui ja tästä olen erittäin kiitollinen Pohjoismaiselle taidekoululle, kaikille opettajilleni, opiskelukavereilleni ja tietysti Kokkolalle.

Kokkolasta kulttuurikaupunkina muistan upeat konsertit, kiinnostavat teatteriesitykset, elokuvakerhon ja näyttelyt taidemuseossa.

Tiina Mielonen (s. 1974, asuu ja työskentelee Helsingissä) valmistui Kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta 2003. Mielonen maalaa öljyväreillä pleksille. Hän on keskittynyt maalauksissaan maiseman kuvaamiseen nykyaikaisin maalaustaiteen keinoin. Mielosen teoksia on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Tiina Mielosen teoksia on mm. Nykytaiteen museo Kiasman, HAM Helsingin taidemuseon, Amos Rexin, Tampereen nykytaiteen museon, Rovaniemen taidemuseon/Jenny ja Antti Wihurin rahaston sekä Saastamoisen säätiön kokoelmassa Espoon modernin taiteen museo EMMAssa. Teoksia on myös useissa ulkomaisissa taidekokoelmissa esim. AMC Amsterdam ja Museum Boijmans van Beuningen. Tiina Mielonen palkittiin Suomen taideyhdistyksen William Thuring -palkinnolla 2010.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »