maanantai 23.5.2022 | 12:21
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kulttuuri

Eilan pläjäykset -blogissa Merete Mazzarellan violetti hetki – Onko veljen kuoleman käynnistämä romaani liiankin henkilökohtainen?

Eila Rekilä
Su 8.5.2022 klo 08:00

Merete Mazzarella: Violetti hetki (Den violetta timmen). Suomentanut Raija Rintamäki. 198 s. Tammi 2022.

Merete Mazarella on kirjoittanut kirjan vuoden 2021 maalikuussa 73-vuotiaana kuolleesta veljestään, Martin Schreckistä. Äitinsä, Annamarie Schreckin kuolemasta hän teki Juhlista kotiin -nimisen kirjan vuonna 1992. Mazzarella kirjoittaa hyvin intiimiä tekstiä, myös asioista, joita jotkut toiset jättäisivät häveliäisyyssyistä kertomatta. Ei voi olla ajattelematta, että hän esimerkiksi kirjeenvaihtoa harrastaessaan jo etukäteen ajattelee käyttävänsä tekstejä kirjan materiaalina.

Violetissa hetkessä on paljon tekstiä, joka ei liity veljeen. Mazzarella kertoilee, mitä on lukenut, mitä on tullut esiin tapaamisissa, mitä on löytänyt uutisista. Tavallaan hän kirjoittaa päiväkirjaa. Ymmärrän tarpeen kirjoittaa, erityisesti ymmärrän tarpeen purkaa murheellisia tunnetiloja paperille. Mutta miksi näitä julkaistaan, sitä joskus ihmettelen. Ihmettelen minä lukijoitakin, itseäni myös. Mitä me haemme?

Mazzarella itsekin pohtii sitä, olisiko veli hyväksynyt, että sisar kirjoittaa hänestä. Onko hänellä oikeutta kirjoittaa tällaista tekstiä? Martinin ystävät kyllä lohduttavat. Silti tulee ajatus, että lukijoita siivittää eräänlainen tirkistelyn halu. Ajatuksesta ei pääse mihinkään. Tuleeko kirjoittamisen ja lukemisen oikeutus siitä, että lukija löytää samaistumiskohteita? Antautuu pohtimaan kipeitä omakohtaisia asioita. En osaa ottaa kantaa asiaan.

Arvid Järnefeltin Vanhempieni romaaniin Mazzarella palaa tuon tuosta. Hän samaistuu tämän äitiin Elisabethiin. Toisesta maasta tullut äiti, etäinen isä, hyvinvoiva perhe, lasten ambivalentit suhteet vanhempiinsa. Mazzarella on kiinnostunut elämän ja kuoleman välisestä suhteesta. Hän käy läpi kuolemia romaanien ja elämäkertojen perusteella. Hän kirjoittaa paljon myös negrologeista veljensä negrologia miettiessään. Nämä kaikki ovat mielenkiintoisia lisäyksiä. Jään kuitenkin pohtimaan niiden välttämättömyyttä kirjan idean kannalta.

Martin Schreck kuoli Kööpenhaminassa. Suomalaisten seksuaalivähemmistöä kohtaan osoittaman ennakkoluuloisuuden vuoksi hän muutti jo 1970-luvulla Tanskaan. Samalla menivät uramahdollisuudet. Työn jälkeen hän omistautui ihmissuhteille, erityisesti nuorten miesten taloudelliselle tukemiselle. Hän asui Thaimaassa parikymmentä vuotta ja avusti taloudellisesti kahta homomiestä. Äidin kuoleman aikaan hän asui Mazzarellan luona Tammisaaressa. ”Martin olisi kyllä mieluummin ollut Thaimaassa tai Kööpenhaminassa ja mekin olisimme välillä toivoneet hänet jonnekin muualle”, kirjoittaa Mazzarella. Martinilla oli jäykät mielipiteet, eikä hän hyväksynyt niitä kyseenalaistettavan.

Martinin thaimaalaiset miesystävät olivat Mazzarellan mielestä tavallaan epäonnistuneita ja olivat käyttäneet Martinia hyväkseen. Liikaa hyväntekeväisyyttä epämääräisiä ystäviään kohtaan. Sisar ei olisi halunnut kuulla tällaista. ”Tämä on minun elämäni. Minun elämäni on yhtä tärkeä kuin sinun”, vastasi Martin. Täytyy myöntää, että minullekaan lukeminen ei ollut ihan helppoa. Mazzarella itse kuuluu taas ihmisiin, jolla ei ole salaisuuksia.

Martin oli aina ollut itsepäinen ja halunnut tehdä asiat tavallaan niin töissä kuin yksityiselämässä. Hän oli Mazzarellan mielestä käyttänyt suurta lahjakkuuttaan vain minimaalisesti, kun taas hän itse on ottanut kaiken irti omasta, paljon keskinkertaisemmasta lahjakkuudestaan. Mazzarella ei ollut ymmärtänyt Martinin olevan vakavasti sairas, koska tämä oli kertonut itsestään kevyesti. Oma traagisuutensa tulee korona-aikana sairastamisesta. Ihan helppoa Martinin kuolema ei ollut Mazzarellallekaan. Hän tajusi, että parasta yhdessäoloa oli ollut kuolevan äidin hoitaminen.

Veli ei kerro, sisar ei kysy. Sitähän se elämä on. Sisarukset ovat toisilleen itsestään selviä. Ollaan varuillaan, ei huomata toista. Martinin kuolemaa pohtiessaan Mazzarellalle selviää, että sisaruksissa kuitenkin on jotain. Tosin se nousee esiin vasta vanhana. Mazzarella oli luennoinut siitä, miten tärkeätä on, että ihmisellä on joku joka on kiinnostunut hänestä. Hän ei ollut kiinnostunut veljestään. Martin oli pikkuveli, hänen kanssaan ei ollut kiire. Ja osaa tämän elämästä oli ollut vaikea sulattaa. Martinin epäonnen myötä hänen olemuksensa oli rähjääntynyt. Mazzarella häpesi kävellä vierellä kaupungilla. Ja sitten häpesi sitä, että häpesi. Vasta kun veli oli poissa ja kun oli liian möhäistä tehdä kysymyksiä, tuli Meretelle halu ymmärtää veljeä. Kipeätä tekstiä.

Mazzarella puhuu myös vanhempien erilaisesta suhteesta lapsiinsa. Miten ihmistä voi koskettaa tunne äidin toisia sisaria vähäisemmästä arvostamisesta. Miten Martin mahtoi tämän ottaa, Mazzarella pohtii. Miten vaikea perheissä on ylipäätään puhua näistä asioista avoimesti? Sitten vanhana aletaan murehtia välinpitämättömiä ihmissuhteita. Mazzarellalle selviää Martinin ystäviä tavatessaan, että kumpikin heistä oli antanut lapsuudestaan ja nuoruudestaan aivan erilaisen kuvan. Useinmitenhan sitä kuvittelee, että sisarukset elävät samanlaisen elämän.

Merete Mazzarella käsittelee Violetissa hetkissä tärkeitä asioita, jotka saattavat koskettaa monia lukijoita. Kirja on osin hajanainen ja nostaa esiin asioita, joiden yhteyttä varsinaiseen teemaan on vaikea nähdä. Tärkeä sanoma on tietää, että ”ei tarvitse olla perhe, ystävät riittävät.”

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »