maanantai 15.8.2022 | 22:43
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Jukka Aniaksen kolumni: Kun päähän tulee vikaa, ammattilaiset ansaitsevat sananmukaisesti "sairaan" ison kiitoksen

Pe 5.8.2022 klo 06:30 | päivitetty pe 07:01

Kaksitoista yötä ei välttämättä ole ihmisen elämässä pitkä aika. On se kuitenkin sellaiselle, joka ei ole sairaalassa maannut käytännössä sitten kesäkuun puolen välin 1960. Silloin äiti Liisa kävi Kalajoen sairaalassa synnyttämässä tähän maailmaan.

Sitten seurasi muutos. Se oli sunnuntai 17. heinäkuuta, kun seuraavan viikon toimituksen työsuunnitelmien laatiminen pysähtyi. Ei pelannut muisti eivätkä muistuneet ikiaikaiset salasanat. Toki sen verran kallossa liikkui, että puhelu hyvälle ystävälleni Jari Kolppaselle sentään onnistui.

Kolppasella on ikää tasan seitsemän päivää enemmän kuin Aniaksella. Lääketieteen opintojen aloittaminen hänelläkin vielä suunnitteluvaiheissa. Sen verran Halkokarillakin kuitenkin alan ymmärrystä oli ja on, että nyt eivät olleet asiat Tapparan miehellä kunnossa. Puhe ehkä niukin naukin toimi, mutta vailla tolkkua.

Aniaksen ehdotus sairaalaan menosta Kolppasen autolla eikä ambulanssilla oli käsitelty noin 0,5 sekunnissa. Tarvittiin ammattilaisapua. Sitä oli pian tarjolla Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Syystä.

Aivan snadia kehittymistä rohkenen jopa jo väittää tapahtuneen.

Mikä oli lopullinen aiheuttaja, sitä ei tarinamme pomminvarmasti kerro. Oli aamuyö viikkoa aikaisemmin, maanantain varhaistunteina 11. heinäkuuta, kun Anias heräsi olohuoneen lattialla vasen silmä osumaa saaneena.

Alkoholilla olisi voinut olla periaatteessa osuutta asiaan, mutta ei ollut. Pyhäiltapäivä oli silloinkin mennyt seuraavan viikon työhommia – pääkirjoitustakin – laatiessa.

Sitten jonkin aikaa yösydännä kateissa ollut taju palasi. Televisio kallellaan seinää vasten, cd-hylly palasina, kirjoja tippunut hyllystä. Pikkaisen vertakin vuotanut vasemmasta silmästä, joka sitten seuraavan viikon mustana.

Työkaverit osaavat laatua arvioida, mutta ihan normi toimituksen johtohommissa sitä koetti seuraavan viikon pukertaa. Lääkärissä ei käyty. Kunnes tultiin seuraavaan sunnuntaihin. Kaikki muuttui.

Aivoverenvuodosta oli ja on kyse. Niin on epikriisin kirjoitettu. Nimimuisti on kuulunut koko iän suhteellisen vahvoihin ominaisuuksiin. Nyt on siinä lajissa hieman parantamisen varaa. Saa nähdä, paraneeko ikinä entiselleen. Arvio on toki oma, mutta aivan snadia kehittymistä rohkenen jopa jo väittää tapahtuneen. Vaan on sitä matkaakin vielä. Kolmisen kuukautta saa nyt alkuun treenailla – ja ajella pelkästään polkupyörällä.

Tärkein asia lopuksi. Kaikki mahdollinen kiitos ja kunnia Soiten Neurologian ja vaativan kuntoutuksen osaston kaikille kohtaamilleni työntekijöille. Teette fantastista duunia. Sairaan (kirjaimellisesti) iso kiitos siitä. Niin monia nykyisiä ja entisiäkin työkollegoja, kavereitasekä muita tuttuja unohtamatta. Eiköhän täältä vielä tulla.

#

Kommentoi 4 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »