sunnuntai 27.11.2022 | 00:37
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Tiina Ojutkangas: Meillä ihmisillä on monenlaisia syitä liittyä kirkkoon – Jollain se voi olla vaikka piispan tapaaminen: Äänestää kannattaa joka tapauksessa

La 19.11.2022 klo 20:00

Tänään sunnuntaina on seurakuntavaalien varsinainen äänestyspäivä. Kuten on tullut monta kertaa kirjoitettua, "menkää äänestämään ihmiset". Äänestäminen on demokratiassa äärimmäisen hieno tapa vaikuttaa.

Seurakuntavaaleissa jätetään äänestämättä vaikka aika monella tuntuu olevan näkemyksiä siitä, millainen kirkon pitää olla. Kirkosta eroaminen on huono tapa protestoida. Vähän kuin lapsi heittäytyisi kaupan lattialle pitkälleen ja alkaisi itkeä, kun ei saa karkkia. Paitsi lapselle lapsellinen käyttäytyminen sallitaan. Aikuisille on tarjolla muita keinoja.

Tähän asti olen itsekin yrittänyt lähinnä kirjoittamalla vaikuttaa, mutta kansalaisena ja seurakuntalaisena aion sunnuntaina myös äänestää. Pitää edes yrittää elää niin kuin opettaa.

Mikä on kirkon tehtävä ja millaisia arvoja se edustaa, siitä keskustellaan eivätkä ajatukset kovin paljon vaihdu tässä keskustelussa. Tarvittaisiin varmasti joku rauhanvälittäjä edistämään sitä, että kuunneltaisiin puolin ja toisin. Luin jopa Pauli Aalto-Setälän kirjan "Sovittelija", kun mietin, miten pääsisimme keskustelemaan tuloksiin johtaen: "Ymmärryksen tarjoaminen toisen tavoitteille tai näkemyksille."

Tasa-arvoinen ihmiskäsitys ja armollisuus lähimmäisiä kohtaan ovat asioita, joissa on vaikea tehdä kompromisseja ainakaan minun mielestäni. Itse haluan, että minun kirkkoni kuuluu kaikille, on lempeä, hyvä ja paikalla elämän tärkeillä hetkillä.

Käyn toisinaan kirkossa. Usein siihen on jokin erityinen syy, mutta joskus jumalanpalveluksessa kirkon penkissä istuessani voin rauhoittua, kuunnella, katsella ja laulaa virsiä. Kolme kirkkoa on tullut muita tutummaksi: Savonlinnan tuomiokirkko, Kannuksen kirkko ja Kokkolan kirkko.

Seurakunta on palvellut erilaisissa elämän merkittävissä hetkissä kuten ristiäisissä ja hautajaisissa. Omat häät vietettiin Tukholman kaupungintalolla, mutta muita vihkimisiä on saanut seurata kirkossakin. Viimeksi oman isän kuollessa oli seurakunta läsnä monella tavalla: pappi piti yhteyttä isäni vointia kysellen viimeisenä vuorokautena, sairaalapappi kävi tapaamassa. Siunaus- ja muistotilaisuudessa seurakunnan huolenpito oli arvokasta.

Meidän perheessämme päästään sunnuntaina käymään kahdella äänestyspaikalla. Mies kuuluu Karleby svenska församlingiin (Kokkolan ruotsalaiseen seurakuntaan). Minä Kokkolan suomalaiseen seurakuntaan. Yhtä kaikki molemmat ovat osa Kokkolan seurakuntayhtymää, johon kuuluvat myös Kälviän, Lohtajan, Halsuan sekä Kaustisen ja Ullavan seurakunnat.

Keskipohjanmaan vaikutusalueella äänestyspaikat avautuvat sunnuntaina ja toivottavasti nähdään vilkas päivä, jonka aikana ihmiset ilmaisevat mielipiteensä. Sellaisiakin puheenvuoroja on kuultu, että ihmiset, jotka eivät ole koskaan äänestäneet, lähtevät nyt liikkeelle.

Meillä asuu yksi sellainen ihminen. Mieheni liittyi takaisin kirkkoon kymmenisen vuotta sitten vuosikymmenten tauon jälkeen. Oltiin menossa työtehtävieni vuoksi piispan luokse vierailulle ja mieheni liittyi sitä ennen kirkkoon. Ei olisi kuulemma tohtinut sanoa Mikkelin piispalle, että on kirkkoon kuulumaton eikä omatunto sallinut väistää. Uskon, että Seppo Häkkinen olisi kestänyt senkin vaihtoehdon..

Jokaisella on oma tarinansa ja perustelunsa siihen, miten suhtautuu kirkkoon tai onko seurakunnan jäsen. Meillä on onneksi mahdollisuus valita.

Usein siihen on jokin erityinen syy, mutta kirkon penkissä istuessani voin rauhoittua.

#

Kommentoi 3 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »