perjantai 27.1.2023 | 20:01
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Kannuksen perussuomalaisten ja Manolis Huukin mielipidekirjoitus: Hiljaisuus tuulivoimakeskustelussa kertoo linjattomuudesta – Onko Kannus tuuliajolla?

Ti 29.11.2022 klo 18:30

Kannuksen kaupunginvaltuusto on käynyt vaihtelevalla menestyksellä keskustelua tuulivoimateollisuuden rakentamisesta kaupunkiimme. Kannuksen tekninen lautakunta hyväksyi Väli-Kannuksen kaavan tuulivoimateollisuudelle. Aikaisempi rakentamisalue on laajentunut vapaa-ajan palveluita käyttävien kuntalaisten virkistysalueille. Jatkossa tuulimyllyjä tulee aivan Kitinkankaan läheisyyteen, Silmäjärvenkin yhteyteen.

Kannuksen kaupunginvaltuusto hyväksyi syyskuussa strategian seuraaville vuosille. Strategiassa todetaan, että ”uusiutuvien energiamuotojen kehittämistä vauhditetaan luonnon monimuotoisuuden ja asumisviihtyvyyden asettamissa rajoissa sekä valtuuston ohjauksessa”.

Toteutuuko tämä mainittu luonnon monimuotoisuus ja asumisviihtyvyys tilanteessa, jossa alkuperäisistä suunnitelmista poiketen tuulivoimayhtiöt ovat ulottamassa lähimmät tuulimyllynsä ihmisten virkistäytymispaikoille? Lisäksi laajoja metsäalueita raivataan huoltoteille ja sähkölinjoille. Tätäkö on strategiassa mainittu luonnon monimuotoisuus?

Tuulivoimarakentamisen pelisäännöistä ei ole käyty asiallista keskustelua. Esitimme jo keväällä, että tuulivoiman hyödyistä ja haitoista on keskusteltava valtuustossa. Vähintä olisi ollut keskustelu siitä, mitkä alueet rauhoitamme tuulivoimateollisuudelta ja mitkä alueet sallimme kaavoitettavaksi.

Myöskään tuulimyllyjen maksimimäärästä ei ole haluttu sanoa valtuustossa sanaakaan. Täten tuulivoimayhtiöt tulkitsevat valtuuston kannaksi rajoittamattoman tuulivoimateollisuuden rakentamisen.

Kannuksesta on tulossa tuulivoimasiirtomaa. Ulkomaalaiset tuulivoimayhtiöt ottavat hyödyt ja kannuslaisille asukkaille jäävät ympäristöhaitat tuulivoimarakentamisesta. Miten Kannuksen kaupunki korvaa tuulivoimakaavoituksessa aiheutuneet tuhot ympäristölle?

Kannuksen Perussuomalaiset on esittänyt valtuustossa aiheellisia kysymyksiä tuulivoimateollisuuden kaavoittamisesta: millä pelisäännöillä alueita kunnassa kaavoitetaan ja kuinka paljon tuulivoimateollisuutta sallitaan kuntaan.

Lisäksi olemme vaatineet keskustelua sallituista etäisyyksistä. Esitimme viiden kilometrin suojaetäisyyttä kirkon kellotornista mitattuna, sekä kuntalaisille tärkeiden virkistäytymisalueiden suojelemista tuulivoimateollisuudelta. Meille ihmisten asumisviihtyvyys ja luonnon monimuotoisuus ovat tavoittelun arvoisia asioita, joita ei voi korvata setelien tuoksulla.

Valtuuston kokouksissa olemme kysyneet useasti muiden valtuustoryhmien kantaa tuulivoimateollisuuden rakentamisen pelisääntöihin. Kyselyistä huolimatta emme ole saaneet miltään muulta poliittiselta valtuustoryhmältä asiaan vastausta. Hiljaisuus kertoo linjattomuudesta.

Nähtävästi ulkopuolisten lobbarien kanta on voittanut ja muut valtuustoryhmät hyväksyvät tuulivoimateollisuuden siirtomaaherruuden Kannuksessa. Kuntalaisen kannalta valtuuston enemmistön hiljaisuus on huolestuttava asia.

Nämä päätökset vaikuttavat laajasti ympäristöömme, kiinteistöjen arvoon ja asumisviihtyvyyteen seuraavat kolmekymmentä vuotta. Onko kuntalaisille kerrottu tarpeeksi avoimesti vuosikymmeniä kestävistä vaikutuksista heidän elinympäristöönsä?

Manolis Huuki

Kannuksen Perussuomalaisten valtuustoryhmä

Nähtävästi ulkopuolisten lobbarien kanta on voittanut ja muut valtuustoryhmät hyväksyvät tuulivoimateollisuuden siirtomaaherruuden Kannuksessa.

#

Kommentoi 3 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »