Matleena Välimäellä on harvinainen sairaus, jonka vuoksi hän puhuu silmillään - Näin tietokone tulee avuksi
Tapio Ketolan muistisairaus alkoi kohtauksella lomareissulla: ”Jos olisin yksin, olisin aivan hukassa”
Soiten radiologian erikoislääkäri edistää suomalaista aivotutkimusta vapaa-aikanaan: ”Mikään ei tutkimatta selviä”
Kälviältä lähtöisin oleva Laura Mussalo tutki liikenteen pienhiukkasten yhteyttä Alzheimerin tautiin — Löydökset ovat merkittäviä
”En koe, että tekisimme diagnooseja kevyin perustein” – Keski-Pohjanmaalla ADHD-diagnooseja keskimääräistä enemmän
Aivot kärsivät multitaskauksesta – Psykologit kertovat, kuinka pystyt paneutumaan vain yhteen asiaan kerrallaan
Parantumatonta tautia sairastava Sanna Laakkonen on suunnitellut tekstit omaan hautakiveen ja kertoo kirjeessään, kuinka häntä tulisi hoitaa
Aivot tarvitsevat lepoa myös päivällä – Näin opettelet palautumaan vähitellen, jos hermosto on tottunut kiireeseen
Kokkolalaisen Tarja Junkkilan piti lähteä aamulla töihin, mutta hän näkikin elämänsä muuttuneen lopullisesti: "Kaikki tippui vain käsistä"
Kärkkäinen panosti isosti verkkokauppaan: Tilaus lähtee kuljetukseen kahdessa tunnissa - Katso video roboteista
Yrittäjien johtajalla on syytä hymyyn: Suomen ennätyssynkkien konkurssilukujen kirkkain majakka loistaa Keski-Pohjanmaalla
Hermes ja JoKP järjestivät melkoisen näytöksen – Viiden maalin johtoasema suli, kun kiekko sujahti verkkoon yhteensä 13 kertaa