Täyslaidallinen seksismistä – Kulttuurieroja Australiassa fiktiossa The Royal Hotel ja dokkarissa Hotel Coolgardie
Elokuva-arvio: Tähtipotretti oopperalaulaja Maria Callaksesta on Angelina Jolien paras rooli vuosikausiin
Elokuva-arvio: A Complete Unknown on nuoren Dylanin muotokuva – Timothée Chalamet onnistuu mahdottomassa
Kiinnostava keskustelu kuolemasta – Pedro Almodóvarin uutuudessa Tilda Swinton ja Julianne Moore parhaimmillaan
Manner-Suomen pienimmässä kunnassa on paikka, johon halutaan matkata satojen kilometrien päästä – ”Tänne pitää tulla, tänne ei eksytä”
Junaliikenne keskeytyi henkilöonnettomuuden vuoksi sunnuntai-iltana – Pisin myöhästyminen puolitoista tuntia
Kolmas poika löytyi hukkuneena myöhään lauantaina – Hänet löydettiin läheltä paikkaa, josta kaksi muutakin poikaa löydettiin
Pohjalaisperheen valitukset vangitsemispäätöksestä hylättiin – Asianajaja kertoo perheen harkitsevan valitusta KHO:hon
Pyry Joutsenen pääsy unelmiensa kisaan varmistui aamun pikkutunneilla Kreikassa: ”Jos olisin top 10:ssä, se olisi hullun hyvä”
Pörssisähkösopimus ilman kuukausimaksua vai pienellä marginaalilla – mitä vertailussa pitää huomioida?