Kolumnit

Kuva: Jukka Lehojärvi

Katariina Anttilan kolumni: Saanko näytellä vanhusta, miestä tai virolaista?

Sulloin pari päivää sitten harmaan peruukin harrastajateatterin pukuvaraston peruukkilaatikkoon. Päiväni ”katkerana vanhuksena” ovat nyt luetut ja Keltainen pallo eli suomalainen yksinäisyys, taas yksi teatteriryhmämme tuotanto, enää haalistuva muisto. Vanhuksen rooli oli aivan erityisen herkullinen tehdä: kärjistetty karikatyyri happamasta ikäihmisestä, jolla ei ole kenellekään mitään hyvää sanottavaa. Lapsenlapsellakin ”ryntäät tursuavat kaula-aukosta ja tissivako näkyy!”

Maailmalla on kohuttu näyttelijä-ohjaaja Bradley Cooperin tekonenästä Maestro-elokuvassa. Cooper esittää säveltäjä-kapellimestari Leonard Bernsteinia, jolla oli varsin näyttävä klyyvari. Bernestein oli juutalainen, Cooper ei ole. Juutalaisvastaisessa propagandakuvastossa juutalaisia on usein pilkattu korostamalla nenän kokoa. Oliko Cooperin elokuvamaski siis juutalaispilkkaa? Samantapaista irvailua kuin blackface-meikki, jossa valkoinen näyttelijä mustaa naamansa? Oliko kaiken kaikkiaan väärin että ei-juutalainen Cooper näytteli Bernsteinia?

Vääntö Cooperin nenäproteesista hämmentää teatteriharrastajaa. Se liittyy laajempaan keskusteluun siitä, miten teatterissa ja elokuvissa esitetään erilaisiin vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä ja kuka saa heitä esittää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pilkkasinko minä katkeran vanhuksen roolissani vanhoja ihmisiä? Mielestäni en. Loin pelottavan esimerkin siitä, millaiseksi törkymöykyksi voin itsekin vuosien kuluessa muuttua, jos en vaali yhteyttä ystäviini ja läheisiini. Entä silloin kun näyttelin Sirkku Peltolan Ihmisellisessä miehessä hyväntahtoisen, hyväksikäytetyn Rainen traagisen roolin? Tulinko samalla irvailleeksi beta-uroksille?

Puhumattakaan siitä kun olin Merle, virolainen kauneusalan yrittäjä! Ai kamala! Anneli Kanto on kirjoittanut sellaisen koomisen hahmon Ministerille morsian -näytelmään. Olikohan yleisössä virolaisia katsojia, jotka pahoittivat mielensä, kun huojuin kymmenen sentin koroilla ja kimitin suomen ja viron sekamelskaa?

Vääntö Cooperin nenäproteesista hämmentää teatteriharrastajaa.

Teatteri on leikkimistä, jossa kuka vain voi olla mitä vain. Voi laittaa harmaan huovan hartioille ja sihistä, kun kanssanäyttelijä on heittävinään päälle vettä. Yleisö ymmärtää, että siinä on kiuas. Testattu on ja toimii.

Bradley Cooperin tapauksessa muun muassa Bersteinin lapset ja juutalaisjärjestöt ovat toppuutelleet elämäkertaelokuvan ympärillä vellovaa kohua: rooli on ihan OK ja maestro itsekin olisi sen hyväksynyt. Ja hyvä näin. On mielikuvituksetonta ja huumorintajutonta vaatia, että vaikkapa saamelaista, suomenruotsalaista, kuulovammaista tai transsukupuolista saa esittää vain ihminen, joka itse edustaa kyseistä vähemmistöä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mutta sitä pitää aina miettiä, miksi ja miten vähemmistön edustajia näyttämölle tuodaan. Kun asiasta keskustellaan, oppii. Jälkiviisaana voin nyt todeta, että Merle vahvisti kielteisiä ja epätosia stereotypioita virolaisista. Olisimme voineet käydä teatteriryhmässämme vähän perusteellisempaa keskustelua siitä, miksi sellainen hahmo on näytelmään kirjoitettu ja miten se tulisi esittää.

Kirjoittaja on Keskipohjanmaan mielipide- ja yhteisötuottaja.

Haluatko jatkaa keskustelua aiheesta? Lähetä mielipiteesti tästä linkistä aukeavalla lomakkeella.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä