Kokkola-lehti

Nuoret yrittäjyyden tiellä - 4H-yrittäjyydessä nuori pääsee kokeilemaan yrittäjyyttä turvallisesti ja ohjatusti

Anna Lahtisen Annaide tarjoaa apua niin lastenhoitoon, siivoukseen kuin pihatöiden tekemiseen. Kuva: Sini Sulkakoski

– 4H-yrittäjäksi päästäkseen on oltava vähintään 13-vuotias, 4H-yhdistyksen jäsen ja nuorella tulee olla suoritettuna 4H-yhdistyksen järjestämä yrityskoulutus, jonka voi suorittaa myös verkkokurssina. Edellytämme myös aina liiketoimintasuunnitelmaa, kertoo Kokkolan 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Tuula Torppa.

4H opastaa, kouluttaa ja neuvoo yrittäjyyden kiemuroissa. Loppupeleissä nuori vastaa itse oman yrityksensä toiminnasta, kuten esimerkiksi paperitöistä ja markkinoinnista.

– Meidän lisäksemme nuorella tulee olla myös oma yritysohjaaja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Torppa kertoo osan 4H-yrittäjistä toimivan ympäri vuoden, kun taas joillakin yritystoiminta on enemmänkin kesäkauteen perustuvaa.

– 4H-yrittäjä myy vuodessa vähintään 50 eurolla ja enintään 8 000 eurolla, joten yrittäjyys on aika pienimuotoista. Koska kyse on yrittäjyydestä niin korostaisinkin, että työt ja rahat eivät tule automaattisesti vaan se riippuu juurikin siitä, kuinka yrittäjähenkinen nuori itse on.

Säde Sainion Sädehtivä design tekee ja myy nukenvaatteita sekä keppihevosia. Kuva: Sini Sulkakoski

Sädehtivä design tekee ja myy nukenvaatteita sekä keppihevosia. 4H-yrittäjä Säde Sainio, 14, perusti yrityksensä vuosi sitten ennen kesäloman alkua.

– Olin kuunnellut keppihevosaiheista podcastia, jossa puhuttiin yrittäjyydestä. Jo ennen yritystäni olin harrastanut ompelua ja keppihevosten tekemistä ja vähitellen syntyikin ajatus, että näitä voisi tehdä myyntiinkin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Käsityömateriaaleja Sainio hankkii vähän sieltä ja täältä.

– Varsinkin reissuissa kiertelemme paljon erilaisissa kangaskaupoissa. Olen huomannut, että materiaalivarastot kertyvät nopeasti, ikään kuin huomaamatta!

Sainio käy myymässä tuotteitaan erilaisilla kirpputoreilla.

– Pidän asiakkaiden kohtaamisesta ja siitä, että omat kätteni työt jatkavat matkaansa maailmalle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sainio kertoo, että jonkin verran yrityksessä joutuu tekemään paperitöitä.

– Esimerkiksi tulot ja menot tulee kirjata sekä muuta pientä täytyy huomioida. Kuitenkaan ole kokenut niitä töitä hankaliksi tai ylivoimaisiksi.

4H-yrittäjä Anna Lahtisen, 15, Annaide –yritys tarjosi alkujaan lapsenvahtipalvelua.

– Pikkuhiljaa laajensin kuitenkin kysynnän mukaan lemmikkien hoitoon, siivoukseen ja pihatöiden tekemiseen.

Myös Lahtinen perusti yrityksensä viime kesänä ennen kesälomien alkua, ja yritys toimii pääsääntöisesti kesällä.

– Jonkin verran teen yksittäisiä keikkoja kesän ulkopuolellakin.

Lahtinen kertoo, että viime kesänä kiirettä töiden suhteen pitikin.

– Työkeikkaa riitti koko kesän ja siitä olinkin todella iloisesti yllättänyt koska tiesin, että asiakkaat eivät ilmesty tyhjästä. Tämäkin kesäkausi on alkanut oikein lupaavasti.

Onko yrittäjyyden taipaleella mikään päässyt yllättämään?

– Ainakin positiivisesti se, kuinka paljon olen lopulta tykännyt tästä yrittäjyydestä. Suosittelen 4H-yrittäjyyttä, jos on sellainen reipas ja jaksavainen sekä tietää, että jaksaa tehdä töitä. Oma työni on ainakin mukavaa hommaa jossa tienaakin jonkun verran, joka on kiva juttu!

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä