Paikallisuutiset
Pääministeri Sanna Marin myöntää koronarumban uuvuttaneen – on avoin tuloveron alentamiselle: "Odotan ministeri Saarikolta esitystä"
Pääministeri Sanna Marin kertoo tienneensä valtiovarainministerin veroavauksesta etukäteen. Hän painottaa haastattelussamme, että jos ansiotuloveroa lasketaan, siinä pitää painottaa pieni- ja keskituloisia. Marin avaa politiikan lisäksi sosiaalisen median periaatteitaan ja paljastaa, mitä kuuluu kesällä vauhtiin päässeelle juoksuharrastukselle.
Helsinki
PääministeriSanna Marin (sd.) huokaa haastattelun aluksi olevansa helpottunut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreesta linjauksesta. Sen mukaan maskia voi jatkossa käyttää pääosin oman harkintansa mukaan. Uusi ohjeistus on merkki siitä, että arki palailee pikkuhiljaa normaaliksi.
Marin a