Paikallisuutiset
Soiten päättäjien tuska on aito – Ilman rakenteellisia ratkaisuja tulevien vuosien talousyhtälö ajautuu umpikujaan
Väärin. Hyvin nopealla aikataululla Keski-Pohjanmaalle perustettu sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite ei ole liian pieni hoitamaan maakunnan ihmisten palveluita. Sellaiseenkin johtopäätökseen tai ainakin pohdintaan voi päätyä Soiten viime aikojen talousuutisten valossa.
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä kohta vuoden johtanutIlkka Luoma hoiti aiemmin Soiten toimitusjohtajan tehtäviä ja oli virkamiehenä keskeisessä roolissa synnyttämässä kuntayhtymää. Hänen näkemyksensä on kristallinkirkas.
– Soiten rakentaminen on ollut keskipohjalaisille juuri oikea ratkaisu. Myös tämän päivän tiedon perusteella. Minusta oleellinen kysymys ei ole, onko oikea (sote-alueiden) luku 5, 12, 18 tai jotain muuta, Luoma painottaa.
Suomeen syntyi 18:n sote-alueen malli vasta ankaran poliittisen väännön jälkeen syksyllä 2015 ja keväällä 2016. Se oli erityisesti päähallituspuolue keskustan tavoite. Niin valtakunnan tasolla kuin Keski-Pohjanmaalla. Poliittisen taistelun tuoksinassa päätettiin perustaa Soite.
Luoman arvion mukaan oleellista on eri alueiden välinen verkostoituminen ja yhteistyö. Ei niiden koko.
– Tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuolto rakentuu ekosysteemien ja eritasoisten verkostojen varaan. Integroitunut, maakunnallinen rakenne on hyvä pohja lähteä mukaan näihin verkostoihin, Luoma korostaa.
Samaa asiaa voi katsella myös hieman toisesta näkökulmasta. Kyse ei välttämättä ole hallintomallista, vaan ihan itse asian – sosiaali- ja terveyspalvelujen – hinnasta. Ennen muuta minkä verran kansalaiset ovat niistä valmiita maksamaan - eli käytännössä
kunnat asukkaitaan verottamaan.
– Olen tullut siihen tulokseen, että olemmepa sitten yksin pienenä maakuntana tai osana isompaa maakuntaa perusongelmamme on täsmälleen sama, Soiten toimitusjohtajaMinna Korkiakoski-Västi sanoo.
Niin kuin viime aikojen uutiset ovat kertoneet, rahahan se peruspulma on. Yksi syy siihen taas se, että keskipohjalaiset käyttävät laskennalliseen palvelutarpeeseen nähden runsaasti nimenomaan julkisia sote-palveluita.
On myös toinen syy.
– Osin meidän korkea kustannustasomme johtuu myös tiiviistä ja tiheästä palveluverkostamme. Yhdeksän kunnan lisäksi meillä on Soitessa kolminkertainen palveluverkko Kruunupyyssä ja nelinkertainen palveluverkko Kokkolassa.
Korkiakoski-Västi viittaa kuntaliitoksiin. Toisesta (Kruunupyy, Teerijärvi, Alaveteli) on aikaa jo puolivuosisataa ja toisesta (Kokkola, Kälviä, Lohtaja, Ullava) täyttyi juuri ensimmäinen vuosikymmen. Näiden nivoutuminen yhdeksi kunnaksi on edelleen kesken.
Tätä liian tiheää, osin limittäistä ja lomittaista palvelurakennetta on siis purettava?
– Kyllä se näin on. Tuoda lähipalveluita uudella tavalla matkojen päässä asuvien ihmisten käyttöön, Korkiakoski-Västi sanoo.
Soiten toimitusjohtaja luonnollisesti hyvin tiedostaa päätöksenteon tuskan, joka Soiten luottamushenkilöillä on. Siitähän saatiin konkreettisia esimerkkejä viime syksyn aikana, kun virkamiesten esitykset palvelurakenteen remontoinnista kaatuivat viimeistään valtuustossa.
Maakunnan koosta ei siis kuitenkaan ole kyse.
– Tämä meidän palveluverkkokysymys tai meidän aika perinteiseen tapaan perustuva tapa tehdä sotea on aivan yhtä kipeä leikattavaksi oltiin isossa tai pienessä maakunnassa, Korkiakoski-Västi toteaa.
Vaikka tekee kipeää, tulevien vuosien taloudellinen paine on ankara. Tekemättäkään ei voi jättää.
– Jos emme itse pysty näitä kipeitä päätöksiä tekemään, isompi maakunta, valtio tai joku muu tekee päätökset meidän puolestamme, Korkiakoski-Västi pelkistää.
Toukokuussapäätöksen aika
Soiten ns.laajennettu omistajaohjauksen neuvottelukunta on kokoontunut kahdesti, 11.1. ja 8.2.
Vuoden 2017 kustannustiedoilla säästötarve on noin 11–14 miljoonaa euroa vuodessa, vuoden 2018 toteutuvan kustannustason pohjalta arviolta tätäkin suurempi.
Arviossa ei ole mukana hoitajamitoituksen mahdollinen nosto. Se maksaisi arviolta 4,2 M€ vuodessa.
Tavoitteena on, että 8.3. pidettävään kokoukseen tuodaan virkamiesvalmistelusta toimialuekohtaiset esitykset jatkovalmistelun ja päätöksenteon pohjaksi. Samassa yhteydessä esitellään myös hallintorakennetta ja johtamista koskeva arvio.
Soiten valtuusto päättää näistä ensi toukokuussa.
Lähde: Soiten ensi maanantaina (18.2.) kokoontuvan hallituksen esityslista.