Paikallisuutiset
Tappaako tulorekisteri yhdistystoiminnan? – "Lisää todella paljon työtä", harmittelee pitkän linjan kirjanpitäjä Anna-Liisa Hietasaari
Tilitoimistoyrittäjä ei säästele sanojaan kritisoidessaan tulorekisteriä. Vuoden alusta voimaan tullut järjestelmä on saanut monen yhdistystoimijan pohtimaan, pystyykö toimintaa jatkamaan.
Lukijan vinkki
Suomi on yhdistysten maa.
Yhdistyksiä on saman verran kuin Kuopiossa asukkaita, ja jokaisen suomalaisen voi laskea kuuluvan keskimäärin kolmeen eri yhdistykseen. Keski-Pohjanmaalla toimivia yhdistyksiä on lähes 1500.
Tilanne on kuitenkin muuttumassa, eikä ainoastaan yhdistysaktiivien ikääntymisen vuoksi. Pelkona on, että näin tulee käymään verottajan uuden tulorekisterin myötä. Se lisää yhdistystoimijoiden työtaakkaa varsinkin harrasteyhdistyksissä, joissa on pientäkin kilpailutoimintaa.
Vuodenvaihteesta lähtien tulorekisteriin on täytynyt ilmoittaa esimerkiksi kaikki urheiluseuran antamat kilpailupalkinnot.
Yhdistystoimintaa koordinoivan Silta-yhteisöklubin toiminnanjohtajaSirpa Nevansaari veikkaa, että uudistus tulee vielä yllättämään monet yhdistystoimijat.
– Esimerkiksi matkakorvauksia maksetaan monessa yhdistyksessä, ja todennäköisesti pienille yhdistyksille tulee yllätyksenä se, että niistä täytyy todella ilmoittaa verottajalle nyt aina viiden päivän sisällä.
Tällä pelätään olevan yhdistystoimintaa halvaannuttava vaikutus. Näin uskoo myös pienyritysten ja yhdistysten kirjanpidosta huolehtivaAnna-Liisa Hietasaari.
– Moni pieni yhdistys, jolla ei ole paljon tulovirtaa, on aivan kauhuissaan. Heille tämä on suuri kolaus. Jos on ollut tähänkin asti vaikeaa löytää ihmisiä yhdistysten vastuutehtäviin, nyt se tulee vaikeutumaan entisestään, sillä tulorekisteri lisää todella paljon työtä. Vapaaehtoispohjalta toimivat yhdistykset tuskin edes tietävät, mikä se on.
Mistä sitten on kyse? Tulorekisterin perusajatus on tämä: kaikista rahapalkkioista – myös verottomista matkakorvauksista ja päivärahoista sekä erilaisista palkinnoista, on pitänyt ilmoittaa verottajalle vuoden alusta lähtien välittömästi maksutapahtuman jälkeen. Muutos koskee myös pienyrityksiä, jotka laskevat itse palkkansa.
Verottaja joutui jo ottamaan askelen taaksepäin tiukasta linjauksesta runsaiden yhteydenottojen myötä: Pari viikkoa sitten ohjetta tarkennettiin niin, että arvoltaan merkityksettömät palkinnot, kuten pokaalit, mitalit ja karkkipussit eivät ole veronalaista tuloa.
Hietasaaren mukaan se ei kuitenkaan helpota suurinta osaa yhdistyksistä ja tilitoimistoista.
Hän epäilee, että ainoa hyötyjä on verottaja itse.
– Nähdäkseni verottaja siirtää tässä alun perin heille kuuluneen työn pienyritysten ja tilitoimistojen harteille.
Perustavanlaatuinen ongelma on Hietasaaren mukaan se, että tulorekisteri on vielä "aivan torso".
– Keskeneräisenä ja testaamattomana käyttöön otettu järjestelmä on aiheuttanut kohtuuttoman työmäärän. Välillä tiedot eivät ole menneet rekisteriin ollenkaan siten kuin olisi pitänyt, ja välillä ne ovat menneet useampaan kertaan, Hietasaari kuvaa ongelmia.
Ei ihme, että Verohallinnon asiakaspalvelu ruuhkautui tulorekisterin myötä.
– Puhelimessa sai jonottaa tunninkin, eikä sieltä usein osattu vastata kysymyksiin, vaan soittajaa siirreltiin virkailijalta toiselle.
Verottaja on luvannut, että järjestelmään tehdään vuoden aikana parannuksia, mutta viikottain järjestelmää käyttävälle se on melko kaukana.
– En tiedä millaista korjausta verottaja suunnittelee, mutta nähdäkseni parannusten pitäisi olla todella suuria. Mielestäni kerran kuussa ilmoittaminen riittäisi. Nythän ilmoittaminen maksutapahtuman jälkeen ei riitä – lisäksi täytyy antaa kuukausittainen erillisilmoitus, jossa on tiedot kootusti.
Hietasaari kertoo verottajan perustelleen tulorekisteriä "pienyrittäjien hallinnollisen taakan keventämisellä". Asiassa on kuitenkin menty ojasta allikkoon ja vaikutus on pikemminkin päinvastainen.
– Eiväthän tilitoimistot voi pyörittää tätä ilmaiseksi – meidän on pakko laskuttaa lisääntyneestä työstä asiakasyhdistyksiä ja -yrityksiä.
Tänä vuonna sanktioita yhdistyksille on Hietasaaren mukaan tuskin odotettavissa surkeasti alkaneen tulorekisteri-taipaleen vuoksi.
Tammikuun alussa voimaan tullut tulorekisteri koskee kaikenlaisia yhdistyksiä, jotka maksavat palkkoja, verovapaita korvauksia (päivärahat, ateria- ja kilometrikorvaukset, luontoisedut), palkkioita tai työkorvauksia.
Verovapaat korvaukset on ilmoitettava, vaikka rahapalkkaa ei maksettaisi.
Tiedot tulee ilmoittaa viiden päivän kuluessa jokaisesta maksutapahtumasta erikseen.
Tulorekisteriin ilmoitettavilla tiedoilla ei ole euromääräistä alarajaa.
Tiedot ilmoitetaan sähköisesti.