Talous
Yhteiskunnan tuki yhtä lippua kohden liki sata euroa - Kokkolan kaupunginteatteri haluaa lisää omaa tulovirtaa
Kokkolan kaupunki tuki Kokkolan kaupunginteatteria viime vuonna 60,12 eurolla jokaista esitykseen myytyä lippua kohden. Kun mukaan lasketaan lisäksi valtion myöntämä tuki, tukisumma nousee 95,15 euroon myytyä lippua kohden.
Viime vuonna kaupunki maksoi teatterille toiminta-avustusta 876 000 euroa. Sen lisäksi kaupunki myönsi teatterille noin 180 000 euron vuokra-avustuksen. Näiden lisäksi tulee valtion pääasiassa Veikkaus-voittovaroista maksama toiminta-avustus, minkä suuruus viime vuonna oli hieman yli 615 000 euroa. Lippuja viime vuonna myytiin 17 564 kappaletta.
Osa kaupungin maksamista euroista palautuu kuitenkin takaisin. Kaupunki omistaa teatterin käyttämän Vartiolinnan ja perii myöntämänsä vuokra-avustuksen täysimääräisesti takaisin tilavuokrina. Mikäli laskuista jätetään pois kaupungille palautuva vuokra-avustus, jää kaupungin myöntämän suoran rahallisen tuen suuruudeksi myytyä teatterilippua kohden 49,84 euroa ja koko yhteiskunnan osalta 84,90 euroa.
Kokkolan kaupunginteatterin talous- ja hallintojohtajaMia Gustafsson pitää tuen osuutta myytyä lippua kohden maltillisena ja toteaa sen olevan samaa suuruusluokkaa muiden kaupunginteattereiden kanssa.
– Täällä työskentelevänä tietää, että tämä on käsityötä, mikä vaatii monenlaista ammattitaitoa, eikä se ole halpaa. Siinä mielessä lippukohtaiset tukiosuudet ovat pieniä, hän toteaa.
– Osalla teattereista valtiontuen osuus on isompi kuin meillä, esimerkiksi alueteatterit saavat myös erillistä aluetukea. Joillakin teattereilla taas kaupungin tukiosuus on isompi. Isommilla teattereilla, esimerkiksi Tampereen Teatterilla, omien tuottojen osuus taas on varsin isossa roolissa, Gustafsson jatkaa.
Huomionarvoista on sekin, että kaupunginteatterin toiminnasta saavat osansa muutkin kuin maksavat asiakkaat, esimerkiksi viime vuonna esityksiä näki maksutta 1869 katsojaa. Vuonna 2018 teatterin kokonaiskävijämäärä oli 19 433 katsojaa, eli kaupunki maksoi toiminta-avustusta yhtä käyntikertaa kohden 45,08 euroa, valtio ja kaupunki yhteensä 76,74 euroa.
Kaupunginteatterin menot ovat olleet viime vuosina vajaan kahden miljoonan euron tasolla. Ylivoimaisesti suurin yksittäinen kuluerä on henkilöstökulut. Esimerkiksi vuonna 2017 henkilöstökuluja kertyi vajaat 1,5 miljoonaa euroa, kaikkinensa noin kolme neljäsosaa teatterin kokonaiskuluista. Gustafsson huomauttaakin kaupunginteatterin olevan huomattava työllistäjä. Valtion toiminta-avustusten suuruuden perustana käytetty henkilötyövuosien määrä on viime vuodet ollut 31.
– Palkkakulut jakautuvat vakituisen henkilökunnan ja vierailijoiden kesken. Vuonna 2018 palkkalistoilla oli 82 henkilöä. Siitä kolmisenkymmentä on vakituisia ja loput vierailijoita, he ovat yleensä lyhytaikaisessa työsuhteessa liittyen johonkin tiettyyn produktioon, Gustafsson toteaa.
Kiinteistökuluja vuokrat sisältäen oli yhteensä vajaat 250 tuhatta euroa vuonna 2017. Suoraan tuotantoihin liittyviin materiaali- ja palveluhankintoihin, esimerkiksi lavastukseen ja äänitekniikan kaltaisiin hankintoihin, meni vuonna 2017 puolestaan noin 144 000 euroa.
– Tämä kokonaisuus on paljon syvempi kuin miltä se ulospäin näyttäytyy. Harva tietää, kuinka paljon työtä on tehty yhden esityksen eteen ennen kuin se on ensi-illassa, Gustafsson sanoo.
– Esimerkiksi vaatteille on sellaisia vaatimuksia, mitä ei tule äkkiä ajatelleeksi. Niiden tulee kestää satoja käyttökertoja ja runsasta pesemistä ja niitä riisutaan ja puetaan sekunneissa.
– Lisäksi kuluja tulee erilaisista tilapäisjärjestelyistä, saatetaan esimerkiksi tarvia portaat jonnekin, missä niitä ei valmiiksi ole. Kun tehdään uniikkia tuotetta, tällaisia kuluja saattaa tulla, Gustafsson toteaa.
Teatterin omista tuloista valtaosa tulee lipunmyynnistä. 2017 lipputuottoja oli noin 237 000 euroa, mikä tekee yli 80 prosenttia kaikista omalla toiminnalla hankituista tuloista. Muita oman toiminnan tuottoja ovat muun muassa työpajoista ja muista myydyistä palveluista saadut tulot sekä esimerkiksi teatterissa toimivan ravintolayrittäjän maksama tilavuokra, yhteensä noin 30 000 euroa.
Kaupunginteatteri on ottanut pitkäjänteiseksi tavoitteekseen nostaa omien tuottojen osuutta kokonaisrahoituksesta.
– Haluamme myydä enemmän lippuja esityksiin ja nostaa keskimääräistä täyttöastetta pysyvästi. Nyt tavoitteena olisi saada täyttöaste yli 70 prosentin, ja siihen voidaan pian päästäkin. Viime syksy oli erittäin hyvä, ja jos kevät olisi ollut vastaava, oltaisiin tavoitteessa oltukin jo.
Kävijämäärät ja samalla näytösten täyttöasteet ovatkin olleet viime vuodet kasvussa. Suosituimmat esitykset saavat saliin jo nyt hyvin väkeä, esimerkiksi viime vuoden suosituin esitys, Koukussa-farssi, saavutti 90 prosentin keskimääräisen täyttöasteen.
– Tämä on ihan terve suunta, ennen vuodesta 2015 alkanutta nousua omat tuottomme olivat ehkä vähän alakanttiin, ja kaupunkikin varmasti odottaa meiltä parannusta tässä suhteessa, Gustafsson toteaa.
Teatterin oman tulonhankinnan osuuden onkin syytä kasvaa, ainakin mikäli toimintaa halutaan pyörittää nykyisessä laajuudessaan. Niin Kokkolan kaupungin kuin valtionkin maksamien avustusten määrä on laskenut viime vuodet tasaisesti. Valtion osuus laski vuosien 2015 ja 2018 välillä yli 11 000 eurolla, kaupungin osuus on samalla aikavälillä laskenut 29 000 euroa.
Gustafssonin mukaan lisäkatsojia tavoitellaan muun muassa helposti lähestyttävällä sisällöllä ja kunnianhimoisilla satsauksilla. Esimerkiksi tulevana syksynä ensi-iltansa saavalle Nunnia ja konnia -musikaalille on asetettu kovat kävijä-tavoitteet.
– Isompi tuotanto maksaa toki enemmän, mutta sillä voi saada enemmän huomiota ja laajemman katsojakunnan ja sitä kautta lisää tuloja. Ylipäänsä ohjelmiston täytyy olla sellaista, että yleisö tulee sitä katsomaan.
Valtionosuus-teatterit
Suomessa on 57 valtionosuuksia saavaa teatteria, joista 11 on tanssiteattereita.
Vuonna 2019 teatterit ovat saamassa valtion toimintatukea 51 miljoonaa euroa.
Valtionosuuksien lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö voi myöntää harkinnanvaraista avustusta teattereiden toimintaan ja kehittämishankkeisiin.