Tomi Alatalo (1981–2025) ehti tehdä monipuolisen uran: Arkistovideolla hän muistelee rooliaan Juho Kuosmasen hittielokuvassa
Kinojuhlien täydelliset vieraat ‒Näyttelijät Joonas Saartamo ja Malla Malmivaara nähdään Kokkolassa lauantaina
Maailmanluokan julkkiksen vierailu Pietarsaaressa kiinnosti paikallisia ‒ ”Hän tekee hienoja filmejä”
Kaija Koosta kertovan uuden elokuvan pääroolissa nähdään tuttu nimi Kokkolasta, ensi-ilta helmikuussa
Sievissä toimineen sijaisopettajan kokemukset häirinnästä kasvoivat kohtuuttomiksi: ”Muutan mahdollisimman pian pois”
Mies tuomittiin eläinsuojelurikoksesta: Hautasi kuusi nautaa maastoon, yksi ruho löytyi navetan ruokintapöydältä
Kaupan valvontakameraan tallentui riutunut mies – Katoamistapauksen jäljet johtavat pitkin Keski- ja Pohjois-Pohjanmaata
Jorma Saarela odottaa vuoroaan laittoman pitkässä hoitojonossa – Pohde aikoo purkaa jonoja myös oman alueen ulkopuolella
Nibacos ja Mikko Santanen ryynäsivät jatkon voittoputkelle – ”Tänään oli juurikin meikäläisen näköistä peliä”
”Ajattelin ennen peliä Tiikerit tuntien, että nyt vaaditaan tosi paljon kärsivällisyyttä ja luovuutta”
Sanna Marinin yleisötilaisuus oli loppuunmyyty – ex-pääministeri ei pohdi tällä hetkellä palaamista politiikkaan