Hirvenmetsästys käynnistyy tällä viikolla, ensimmäisenä jahtiin lähdetään Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa – Poliisi suorittaa tehostettua valvontaa
Aurinkosähkön suosiossa hurja kasvupiikki – Epävarmuus sähkön hinnasta ja energiakriisi kuumensivat kotitalouksien aurinkopaneelikauppaa viime vuonna
Oulaisten akuuttiosasto aiotaan sulkea - Pohde järjestää keskustelutilaisuuden Oulaskankaalla keskiviikkona
Tästä lähtee jonain päivänä uusi pääväylä Ylivieskan keskustaan - Ouluntien ja Kaisaniemenkadun risteyksen kaavamuutos etenee valtuuston hyväksyttäväksi
Ylivieskan kirkon rakentamisen vaiheita esittelevä dokumentti nähdään ensi tiistaina kahdesti – Luonnollisesti kirkossa
Ylivieskan kaupunginvaltuutettu Miika Kangaskorte vaihtaa puoluetta, koska keskustan paikallisorganisaation kankeus vei mielekkyyden – Maanantain valtuusto innostui äänestämään
“Haluamme ohjata asiakkaita digitaalisten palveluiden pariin” - Digitaalinen sotekeskus aloittaa maanantaina entisen Kallion ja Selänteen alueella
Sieviläinen Antti Kangas ja haapavetinen Timo Mehtälä ovat Kala- ja Pyhäjokilaakson uudet kansanedustajat – Mikko Kinnunen putosi, katso tästä illan seuranta
Ylivieskan suuret Ryskypäivät pääsivät vauhtiin upeassa kevätsäässä - Kuvagalleriasta löytyy avauspäivän tunnelmia
Käräjäoikeus vangitsi Ylivieskan Kaisaniemen koulussa toista oppilasta puukottaneen nuoren - Teon motiivista ei ole uutta tietoa
Ylivieskan koulupuukotuksen motiivi on vielä epäselvä – Poliisi on kuullut keskiviikkona epäiltyä ja uhria
Ismo Kunelius kaupunkilehti Kalajaskan päätoimittajaksi – Paikallislehti Kalajokilaakson päätoimittajavalinta ratkeaa marraskuun aikana, lehtien rooleja pyritään entisestään selkeyttämään
Lohtajalta löytyy mies, joka säästää rahaa kalliista pörssisähköstä huolimatta: ”Eläkeläisenä pystyn”
Heli Ala-Korpi tekee vaatteensa itse vaikkapa kirppisverhoista: ”Ekologisin vaate löytyy omasta kaapista”
Ylivieskassa poliisina työskentelevä Ruusa Tiainen nähdään Poliisit -televisiosarjassa: ”Pelkästään positiivista palautetta on tullut”
Vakava aivoverenvuoto vei Maria-Leena Isopahkalan eläkkeelle, mutta silti hän opiskeli uuden ammatin yli 70-vuotiaana
Neljätoistavuotiaan Elmeri Ojalan mopossa on tyyliä – Hän tuunasi moponsa moottoripyörämessuille: "Halusin poikkeavan värityksen"
Arjen kuluissa voi säästää monella tapaa – Riitta Ryyti harkitsee ainakin kahdesti ennen ostopäätöstä
Pörssisähkön hinta humahtaa jälleen talven ennätyslukemiin – päättynyt tammikuu oli kallein seitsemään vuoteen
Kokkolassa vaaditaan, että valokuituyhtiöt eivät kaivaisi samoja paikkoja auki eri aikoihin: ”Jämäkkyyttä myös ennallistamisiin”
Tarkempaa tietoa, nopeammin – Kokkolan Mehiläisen moderni röntgenlaite tukee hoitoa jo varhaisessa vaiheessa