Kokkolalaisen Elina Warstan kuvittama kirja voitti lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon
17-vuotias kokkolalainen Säde Sainio pääsi valitsemaan kirjallisuuspalkinnon saajaa – Luki puolessa vuodessa 33 kirjaa
Kokkolalainen Elina Warsta vietti viikonloputkin valopöydän äärellä: ”Olin koko ajan onnellinen” – Intensiivinen kuvitustyö palkittiin Finlandia-ehdokkuudella
Veteliläinen Juha Mansikka-aho kuunteli tarinoita nuotiolla ja kirjoitti niitä palkituiksi novelleiksi ‒ Eräkirja on nyt julkaistu
”Vaimo ostaa miehelleen kirjan, mutta lukee sen ensin itse” – Hannu Verrosen esikoisromaani vie lukijansa vakoojasodan keskelle
Kuusi teosta kisaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnosta – Mukana kokkolalaisen Elina Warstan kuvittamia kirjoja
Koivuhaan kirjasto on ihmisen kokoinen – 50-vuotias on yhä omatoimilainaajien ja koululaisten ahkerassa käytössä
Kärkkäinen panosti isosti verkkokauppaan: Tilaus lähtee kuljetukseen kahdessa tunnissa - Katso video roboteista
Hermes ja JoKP järjestivät melkoisen näytöksen – Viiden maalin johtoasema suli, kun kiekko sujahti verkkoon yhteensä 13 kertaa