sunnuntai 22.9.2019 | 19:52
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

HalpaHalli laajentaa sunnuntaikauppaan - videolla Janne Ylinen perustelee ratkaisua

Keskipohjanmaa
Ma 22.10.2018 klo 11:00 [päivitetty ma 11:15]

Hannu Lehto (KP)

HalpaHallin myymälät ovat auki 18. marraskuuta lähtien myös sunnuntaisin. Päivä on isolle kauppaketjulle historiallinen, sillä koskaan ennen pian 50 vuotta täyttävän perheyhtiön ns. kivijalkakauppa ei ole ollut auki sunnuntaina.

Laajennetusta aukiolosta päättäneen yhtiön hallituksen mukaan päätös perustuu asiakaskäyttäytymisen muutokseen, joka on tarkoittanut erityisesti sunnuntaikaupan voimakasta kasvua.

– HalpaHallin tehtävänä on tarjota ihmisille mahdollisuus hyvään arkeen, ja tänä päivänä ihmiset haluavat palvelua sunnuntaisinkin. Tätä viestiä olemme saaneet asiakkailtamme runsaasti. Astumme aukioloajoissa samalle viivalle kaupan muiden toimijoiden kanssa, sanoo Kokkolan HalpaHalli Oy:n toimitusjohtaja Janne Ylinen.

Suomessa kaupat olivat pitkään sunnuntait kiinni, kunnes 1990-luvulla sunnuntaiaukioloja ryhdyttiin lainsäädännöllä vaihe vaiheelta vapauttamaan. Alkuvaiheessa sunnuntaikauppaa käytiin kesällä sekä joulun alla. Tuossa vaiheessa HalpaHalli linjasi, ettei se laajenna aukioloja sunnuntaille.

– Päätös oli rohkea ja oikea. Periaatteena oli, että HalpaHallissa työskennellään kuutena päivänä ja levätään seitsemäntenä. Saimme paljon julkisuutta kauppana, joka kulkee toimialalla vastavirtaan.

– Emme kuitenkaan halunneet jäädä periaatteen vangiksi, vaan vuonna 2016 kauppojen aukiolojen vapauduttua kokonaan HalpaHalli ryhtyi pitämään myymälänsä auki arkipyhisin. Kun samaan aikaan kuluttajakäyttäytyminen on muuttunut tuntuvasti 2000-luvun alkupuoleenkin verrattuna, aukioloaikojen laajentaminen sunnuntaille oli kehitykselle luonteva jatko, Janne Ylinen sanoo.

Toimitusjohtaja korostaa, että asiakaslähtöisyyden ohella HalpaHallin 1 500 työntekijän ja heidän perheidensä hyvinvointi on yhtiölle tärkeä arvo. Henkilökunnalle päätöksestä kerrottiin maanantaina aamupäivällä.

– Lepopäivien määrää päätös ei vähennä, ja HalpaHalli on jatkossa tasavertaisessa asemassa muiden toimijoiden rinnalla myös vakaana ja luotettavana työnantajana.

Toimitusjohtajan mukaan perheyhtiö pääsee viettämään 50-vuotisjuhlavuottaan hyvistä asetelmista.

– Teimme tänä vuonna paljon positiivista palautetta saaneen brändiuudistuksen, ja verkkokaupan myötä meistä tuli valtakunnallinen toimija. Kun tähän lisätään laadukkaat ja hinnaltaan kilpailukykyiset tuotteet sekä sunnuntaiaukiolo, konseptimme on mainiossa kunnossa. Odotamme kauppaketjun parasta joulua, Ylinen sanoo.

HalpaHalli-ketjulla on tällä hetkellä 36 myymälää. Kokkolan Halpa-Halli Oy työllistää noin 1500 henkilöä, joista lähes 300 työskentelee ketjun pääpaikalla Kokkolassa.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »