Paikallisuutiset

Sähkön markkinahinta kiinnostaa jatkuvasti enemmän ja enemmän

Sähkön hintaesimerkkejä Energiaviraston hintavertailusta.
Sähkön hintaesimerkkejä Energiaviraston hintavertailusta. Kuva: Jukka Lehojärvi

Jos oli kallis viimeinen puolikas vuodesta 2018 sähkön osalta, niin vielä kalliimpi on odotettavissa. Näin povaa sähköyhtiö Loisteen salkunhallintapäällikköMikko Salminen. Vaikka viime vuonna sähkön tukkuhinta nousi keskimäärin 41 prosenttia, hänen mukaansa vuoden 2018 alkua helpotti hyvä vesitilanne, sen sijaan nyt jo lähtökohdat vuodelle ovat vielä kuivemmat.

– Vesivarannot ovat laskeneet poikkeuksellisen alas Norjan sähköntuotantoalueella. Hintataso pysyy korkealla tällä hetkellä, koska altaisiin ei ole varaa laskea enempää vettä. Mikäli tulee vähäluminen talvi, näyttää hyvin vahvasti myös siltä, että ensi suvesta tulee kallis sähkökesä.

Viime vuonna kuukausihinnoittelussa kalliimmat sähkömarkkinakuukaudet Nordpoolin hinnoittelussa olivat elokuu (55,48 euroa), heinäkuu (54 e) ja joulukuu (52,32). Nyt sähköyhtiö Loiste on arvioinut, että koko tammi-maaliskuun välin hinta pysyisi noin 56 eurossa. Alkuvuoden myrskypäivät eivät Salmisen mukaan kokonaisuuteen paljoa vaikuta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Ruotsissa taisi parhaimmillaan tuulivoimat tuottaa 30 prosenttia kaikesta sähköstä. Ihan hyvä saavutus, mutta päivän, parin erinomainen tuulitilanne ei kokonaistilannetta muuksi muuta.

Päivän, parin erinomainen tuulitilanne ei kokonaistilannetta muuksi muuta. Mikko Salminen salkunhallintapäällikkö

– Optimaalisen spot-hinnoitteluun perustuvan sopimuksen tekohetkeä ei taida lyötyä koskaan. Itse suosisin tällä hetkellä 2-vuotista määräaikaista sopimusta, koska se ei sisällä yllätyksiä, vaikka siitä joutuisi välillä markkinoita korkeampaa hintaa maksamaankin, sähkömarkkinoita jatkuvasti seuraava Salminen laskee.

Minkähintaista sähköä nyt sitten on tarjolla kuluttajille?

Keskipohjanmaa teki tsekkauksen Energiaviraston ylläpitämän www.sähkönhinta.fi -sivuston kautta. Eri sähköyhtiöiden hintaerot kuluttajille ovat kohtalaisen suuria. Yllä taulukossa on vertailussa noin 4000 kilowattituntia kuluttavan, esimerkiksi kerrostalohuoneiston, sähkötarjoukset määräaikaiselle kiinteähintaiselle sekä tunnittaiseen markkinahintaan sidotulle sopimukselle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hintavertailusta voi nopeasti tehdä sen johtopäätöksen, että keskipohjalaisista sähköyhtiöistä Korpelan Energia hamuaa asiakkaita houkuttelevalla hinnoittelulla nimenomaan markkinasähköstä kiinnostuneille. Yhtiön nimi tulee esille hintavertailussa aivan kärkipaikoilla riippuen siitä, paljonko asiakkaan kiinteistö vuodessa kuluttaa. Korpela TuntiSpot -tuotteessa kuukauden perusmaksu on 1,50 euroa ja energiamaksun marginaali markkinahinnan päälle 0,30 snt/kWh. Esimerkiksi perjantaina tuntikohtainen markkinahinta liikkui 6-7,5 sentin välillä.

– On ollut jopa yllättävää, että kuluttajien innostus spot-tuotteisiin lisääntyi selvästi viime vuoden lopulla, vaikka markkinahinta oli korkealla. Myyjällehän spot-hintaan ja marginaaliin perustuva sopimus on matalariskisempi kuin kuluttajalle, Loikkanen sanoo.

Hän muistuttaa, että esimerkiksi Korpelan Energia ei suosittele millekään kuluttajaryhmälle sen enempää kiinteähintaista kuin markkinahintaistakaan sähkösopimusta.

– Tehtävämme on kertoa eri vaihtoehtoista, ja niihin mahdollisesti sisältyvistä riskeistä, Loikkanen sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Toistaiseksi voimassaolevan sopimuksen saa tällä hetkellä vajaan kuuden sentin kiinteällä hinnalla. Toki on muistettava, että toistaiseksi voimassaolevassa sopimuksessa myyjä voi markkinatilanteesta riippuen korottaa hintaa. Vuoden sidotuissa määräaikaisissa sopimuksissa hintataso lähtee reilusta kuudesta eurosta ylöspäin.

Mistä maksamme?

Maksamme sähkölaskuissa erikseen karkeasti sanottuna sähköyhtiölle sähkön kuluttamisesta sekä siirtoyhtiölle sähkön toimittamisesta.

Tässä jutussa käsitellään varsinaista sähkön energiahintaa. Tämän osan laskusta kuluttaja voi kilpailuttaa ja vaihtaa sähköyhtiötä.

Lisäksi kuluttajat maksavat asuinpaikasta siirtohinnasta. Tämä hinta kattaa sähkön siirron, kulutuksen mittauksen sekä verkon ylläpito- ja investointimaksut. Samoin kuin energiahinta, myös siirtohinta muodostuu yleensä kuukausittaisesta kiinteästä perusmaksusta ja sähkön käytöstä riippuvasta maksusta. Siirtoa ei voi kilpailuttaa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä