perjantai 24.5.2019 | 21:47
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Artikkeli

Hannu Björkbackan sunnuntaipakina: Salakavalia ystävällisyyksiä

Hannu Björkbacka Keskipohjanmaa+
Su 3.3.2019 klo 09:30 [päivitetty su 13:32]

”Hajoo aivot mun, kaikkiin rakastun, jotka kadulla huutaa moi”, lauloi Maarit Juicen sanoilla. Mikrokohtaamisillakin voi olla maksimaalinen vaikutus.

1960-luvulla sodanvastustajat koristivat kiväärinpiiput ruusuilla. Eräs Banksyn tunnetuimpia julisteaiheita on mielenosoittaja, joka kadulla heittää suomalaislähtöisen Molotovin cocktailin asemasta kukkakimpun järjestelmän rattaisiin. Odottamaton attentaatti sotkee kuviot ja riisuu yllättävyydellään vastustajan aseista.

Hyvät ihmiset tekevät myyräntyötä keskuudessamme. Huomaammeko heidät, ennen kuin on liian myöhäistä? Tehdäänkö näistä kiltteysvaalit?

”Lyöt minua kukkasella”, valitti Lou Reed. Hyvän tekeminen ja pehmeä myötäily ovat usein tehokkaampia keinoja kuin kovan paneminen kovaa vastaan. Eikö judokin perustu myötäilemiseen? Ystävällisyyden vaikutus on kestävämpi kuin kyynisyyden. Ystävällisyyden vastakohta ei ole ilkeys, vaan välinpitämättömyys.

Armeijan saunassa maalaispoika – en tiedä, oliko sillä merkitystä, mutta ehkä sillä oli - tarjoutui pesemään selkäni. Ilahduin, ja pesin seuraavaksi hänen selkänsä. Se saattoi tietysti olla aloitteen tarkoituskin: yhteinen hyvä. Muistan sen vieläkin, mikä saattaa kertoa vain sen, miten vähän selkääni nykyään pestään. Pidin puolestani alokkaalle paikkaa Tikkakosken täpötäydessä elokuvateatterissa, kun siellä meni Aavemusa (1974). Meistä tuli erottamattomat kaverukset koko varusmiesajaksi, kun huomasimme muidenkin harrastustemme olevan yhteneväisiä.

Terence Rattiganin näytelmä The Browning Version tunnetaan meillä lähinnä elokuvasta Elämän oppitunnit (1994). Pääosaa esittää edesmennyt mestarinäyttelijä Albert Finney. Vanha kirjallisuudenopettaja saa jäähyväislahjaksi oppilaaltaan runoilija Robert Browningin käännöksen Aiskhyloksen näytelmästä. ”Minulleko?” hämmästyy opettaja liikuttuneena. Hän tietää, ettei ole koulussa ollut sen enempää pidetty kuin arvostettukaan.

Kohtaus on kauneimpia ystävällisyydenosoituksia elokuvassa teatterikirjallisuudessa. Sitä ei pienennä epäilys oppilaan vaikuttumista. Ehkä poika vain halusi paremman arvosanan? Olihan hän tunnustanut nauraneensa opettajan laimealle vitsille pelkästä kohteliaisuudesta, kun kukaan muu ei nauranut.

Rattigania ei ole esitetty Suomessa. Syynä on ehkä sama seikka, jonka ohjaaja Mike Figgis katsoi johtaneen näytelmäkirjailijan pois muodista 60-luvulla. Silloin brittiteatterin valtasivat ”nuoret vihaiset miehet”. Hienovaraisuus ei ollut enää trendikästä, eikä se taida sitä olla vieläkään.

Suhtautuminen lapsiin – omiin ja muiden – osoittaa, että pyyteetöntä rakkautta on olemassa. Ystävällisyydenosoituksissa julkilausumattomana taka-ajatuksena lienee ajatus ”minä pesen sinun selkäsi, jos sinä peset minun.” Yhdessä on mukavampaa. Eihän kukaan mene vieraisille tai tilaisuuksiin viihdyttäkää minua -asenteella. Jokainen on valmis antamaan panoksensa illan onnistumiselle osallistumisella ja kanssakäymisellä.

Vaikuttimista viis. Olemalla hyviä toisillemme, pysymme pystyssä. Peilaamme itseämme toisten katseista. Kehumme toisemme paremmiksi ihmisiksi. Kenties kehut perustuvat puutteelliseen tietoon ja ovat siksi suopeampia kuin oma käsitys itsestämme on. Mutta niihin peilautumalla saamme mahdollisuuden kasvaa. Ehkä sittenkin voimme saavuttaa sen, mikä ei vielä äsken tuntunut olevan hollilla.

Kirjoittaja on päivätyöt pankissa päättänyt paljasjalkainen kokkolalainen, joka keskittyy nykyisin enimmäkseen ensirakkauteensa eli elokuvaan.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »