sunnuntai 23.2.2020 | 07:13
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Hannu Björkbackan elokuva-arvio: Parasite kisaa kuudesta Oscarista, mutta olisiko siinä vähän liikaa?

Keskipohjanmaa
Su 9.2.2020 klo 10:00

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Elokuva. Parasite (Gisaengchung). Ohjaus ja käsikirjoitus Bong Joon-ho. Kuvaus Kyung-pyo Hong. Pääosissa Kang-ho Song, Woo-sik Choi, So-dam Park, Yeo-jeong Jo. 131 min. K16. BioRex, Pietarsaari. Kinokulma, Oulainen. Bio Rex, Kokkola.

Cannes-voittaja ja Oscar-suosikki Parasiten metafora on nimen mukaan loinen. Ovatko yhteiskunnan parasiitteja sairaat ja tuilla eläjät, eläkeläiset, kerjäläiset ja työttömät? Vaiko sittenkin se rikkain luokka, joka repii omaisuutensa muiden selkänahasta? Tämä vain lievänä kärjistyksenä verrattuna eteläkorealaisen vertauskuvafilmin vimmaan.

Köyhä ja työtön nelihenkinen soulilaisperhe saa lahjaksi koristeellisen kivenmurikan. Sen pitäisi tuottaa onnea rahan muodossa. Poika Kim Ki-woo (Woo-sik Choi) perii samalla toverinsa paikan menestyvän Parkin perheen englanninopettajana. Mitään pätevyyttä nuorukaisella ei siihen ole. Pikku hiljaa Ki-woo huijaa niin siskonsa, isänsä kuin äitinsäkin taloon eri tehtäviin: kuvataideopettajaksi, autokuskiksi ja taloudenhoitajaksi.

Onnistuminen edellyttää oveluutta ja ikävää aiempien palkollisten syrjäyttämistä.

Satiiri saa isompia ja mielikuvituksellisempia kierteitä ennen kuin metku paljastuu omaa mahdottomuuttaan. Pienellä taikuudella voidaan epäloogisuudet ohittaa. Kuinka Kimin perheen nuoret ovat niin taitavia kotiopettajia, vaikka eivät ole menestyneet opiskelussa? Miten noviisi autokuski ja taloudenhoitaja oppivat alojensa mestareiksi ensikokeilulla? Kuinka Parkin perhe on päässyt asemiinsa, jollei se osaa edes googlettaa työväkensä taustoja?

Ohjaaja-käsikirjoittaja Bong Joon-ho lyö vertauskuvalla päähän, kirjaimellisestikin. Ylilyönti mahdollistaa farssimaisen kierteen, joka kärjistyy väkivaltaiseen yhteenottoon ennen traagisen koskettavaa loppuaan.

Onnenkivi on pontimena satiirille, joka on henkistä sukua Luis Buñuelin pistävälle leikkimielelle porvariston hillittyä charmia kuvaavissa moderneissa klassikoissa. Parasite nauraa käsitykselle, että jokainen olisi oman onnensa seppä. Komedian varjolla ja metaforaa venyttämällä Bong Joon-ho kuitenkin varmistaa, että mitään ei tarvitse ottaa liian vakavasti.

Ehkä ohjaaja tekee pilaa maanmiehensä Chang-dong Leen edellisvuoden elokuvan kustannuksella? Myös Burning (2018) sisälsi vahvan metaforan ja lausui sen ääneen. Chang-don Leen filmi oli kuitenkin subliimia, järisyttävää elokuvataidetta siinä missä Bong Joon-ho tyytyy nokkeluuksiin. Japanilaisen Hirokazu Kore-edan Shoplifters – perhesalaisuuksia (2018) puolestaan käsitteli isoja yhteiskunnallisia ongelmia perheen kautta Parasitea paremmin.

Mutta teos on pirullisen taitava. Se etenee vaivattomasti. Kerroksia ja korkeaa laatua on sen verran, että Cannesin pääpalkinnon ymmärtää. Nyt Parasite kisaa kuudesta Oscarista, myös parhaan elokuvan, ohjauksen ja käsikirjoituksen sarjoissa. Olisiko siinä vähän liikaa?

Parhaimmillaan filmi on alussa, kun Kimin perheen suunnitelma pannaan käytäntöön. Elokuvan keskellä tyydytään näyttävään kepposteluun ohjaajan Snowpiercer-rymistelyn (2013) hengessä. Loppu on sen verran painokas, että voi hetkeksi panna syrjään syytökset kyynisyydestä ja nihilismistä. Ne nousivat siitä, että Kimit uhraavat vain ajatuksenpuolikkaan heille, jotka syrjäyttivät. Eikä Ki-wootakaan tunnu painavan se, että hän on vienyt kaveriltaan tyttöystävän, vain unohtaakseen tämän seuraavalla hetkellä.

Hannu Björkbacka

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »