sunnuntai 28.2.2021 | 05:12
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Lukijan mielipide: Oikeusvarmuus horjuu – "Lainsäädäntö ei saa olla esteenä terrorismin vastaisessa taistelussa"

Ti 19.1.2021 klo 18:30

Yhteiskunnassamme on alkanut esiintyä enempi ja enempi erittäin huolestuttavia piirteitä, ja aivan vähäisin siitä ei ole oikeuden käyttö ja oikeusvarmuus. Otan esiin Pekka Haaviston (ulkoministeri) al-Hol tapauksen. Hän siirsi epämukavan virkamiehen toisiin tehtäviin, koska virkamies ei halunnut toimia Haaviston vaatimalla tavalla eli tehdä virkavirhettä/laitonta tekoa. Haaviston todettiin perustuslakivaliokunnassa toimineen lainvastaisesti ja moitittavasti ja teko ei ollut vähäinen, mutta ei niin paljon, että oli syytä esittää häntä syytettäväksi valtakunnanoikeudessa.

Eduskunnassa ei opposition voimat riittäneet hänen saattamisekseen oikeuden eteen, eikä häntä myöskään saatu poliittiseen vastuuseen teostaan. Hallituspuolueet maustettuna kepulla ja rkp:llä antoi Haavistolle myös poliittisen luottamuksen ja ministeri pääsi kuin koira veräjästä.

Monen kadunmiehen oikeustajuun tämä ei mene aivan helposti. Haavisto todettiin syylliseksi tekoon, eikä edes vähäiseen sellaiseen! Ministerivastuulaista löytyy selitys tuohon, ministerillä on korotettu syytekynnys, joten aivan pienimmistä rikoksista ministereitä ei voida syyttää.

Mielestäni Haaviston tapauksessa ylitettiin kynnys roimasti. Teko oli selvästi tahallinen, eikä mikään vahinko (tuottamuksellinen) tai ymmärtämätön teko, mielestäni olisi pitänyt syyttää.

Viikonlopun aikana tuli esiin, että suojelupoliisi on lähettänyt neljän vuoden aikana yli 800 terrorismiin liittyvää asiaa keskusrikospoliisille. Kahden viimeisen vuoden aikana ei ole tietojen mukaan avattu ensimmäistäkään tutkintaa em. asioissa. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen mukaan Supon välittämät tiedot ovat olleet niin niukkoja, että ei ole ollut mahdollista aloittaa esitutkintaa.

Supon päällikön Antti Pelttarin mukaan monessa tapauksessa olisi esitutkintakynnys ylittynyt, ja jos esitutkintaa ei avata, ei voida saada tietoja joiden perusteella voidaan päättää voidaanko syyte nostaa.

Nyt ollaan eri mieltä siitä, että onko lainsäädännössä vikaa vai onko lain soveltajissa syy! Oma tulkintani on, että Toiviainen edustaa tällä hetkellä vallassa olevaa vasemmistolaista ideologiaa ja siksi ei aseta esitutkintaan vakaviakaan terrorismiepäilyjä. Hänellä on kuitenkin ollut rohkeutta aloittaa esitutkinta Päivi Räsästä kohtaan lähes kymmenen vuotta vanhoista lausunnoista.

Tällä hetkellä on lainvalmistelussa terrorismilakien uudistus, jonka pitäisi tulla eduskuntaan maaliskuussa. Supon päällikkö Pelttari on jo tässä vaiheessa todennut esitettyjen tiukennusten olevan riittämättömiä ja että koko terrorismia koskeva rikoslain luku pitäisi käydä läpi ja saattaa ajan tasalle. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on asiasta Supon kanssa eri mieltä ja hänen mielestään terrorismilainsäädäntö saadaan ajan tasalle, kun muutokset saadaan tehtyä.

Usein ihmettelen, että ei kuunnella asiantuntijoita joissain tärkeissä asioissa, vaan luotetaan itseensä ja poliittiseen ympäristöön päätöksiä tehdessä. Jos minä tulen sairaaksi, menen lääkäriin. Jos rakennan, menen rakennusinsinöörin puheille. Jos auto on rikki, menen korjaamoon. Miksi ihmeessä oikeusministeri ei kuuntele Supoa ja KRP:a, heillä on ehdoton huipputietämys terroristiasioissa.

Yleisellä tasolla olisi myös kuunneltava presidentti Sauli Niinistöä, kun hän varoitti uudenvuodenpuheessaan liiasta naiiviudesta, sinisilmäisyyteen ei ole varaa. Lainsäädäntö ei saa olla esteenä terrorismin vastaisessa taistelussa.

Jorma Malinen,

oikeusnotaari,

Uusikaarlepyy

Lainsäädäntö ei saa olla esteenä terrorismin vastaisessa taistelussa.

#

Kommentoi 2 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »