Pasaset ryhtyivät eläkepäivillään ikäihmisten perhehoitajiksi: "Kiireisen kotihoidon jälkeen se on ollut ihan luksusta”
Isän lääkeongelmat ovat horjuttaneet kokkolalaisnaisen luottamusta vanhustenhoitoon – Nyt hänellä on viesti kaikille omaisille
Yli satavuotiaskin voi innostua digipeleistä: ”En olisi elokuvissakaan kuvitellut tällaista pääseväni joskus käyttämään”
Vanhustenhoidossa joulu voi olla ainoaa rauhallista aikaa – ”Tehkää tätä työtä kuukausi ja päättäkää sitten”
”Pyydän, että vanhukset saavat asua Lepolassa” – Palvelukodin lakkauttamisesta jätetty kaksi oikaisuvaatimusta
Sari ja Jari Isotaluksen perhehoitokoti Alavieskassa on kuin pieni hotelli: ”Kun tänne tulee, kotihuolet unohtuvat”
Noin 2 000 vanhusta odotti hoivapaikkaa kesäkuun lopussa – Pisimpään paikkaa jouduttiin jonottamaan jälleen Soiten alueella
Lukijalta: Kutsu ikäkausitarkastuksiin oli tärkeää ennaltaehkäisevää työtä ja sen lopettamisella on keskipohjalaisille vakavat seuraukset
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalla asuva Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Äiti uhkasi lastensuojelun työntekijää tappamisella – Väitti käräjäoikeudelle, että sähköposti on hakkeroitu
Kokkolassa uskallettiin aloittaa pallolaajennukset, kun muut vielä empivät – "Eloonjäämisen todennäköisyys kasvoi"