Paikallisuutiset
Yhden oppilaan Ruoveden lukio menestyi parhaiten syksyn ylioppilaskirjoitusten pakollisissa aineissa, myös kolme oululaista lukiota kärjessä
Oulussa syksyn kirjoitusten tulokset ovat vuosien varrella parantuneet, ja opiskelijat käyvät lukion yhä useammin kahdessa ja puolessa tai kolmessa ja puolessa vuodessa, sanoo Oulun lukiojohtaja Pekka Fredriksson.
- Tilanne ei ole enää se, että syksyllä uusitaan, jos keväällä ei pärjätä.
Fredriksson a