Elokuvaohjaaja Juho Kuosmasesta työelämäprofessori poikkeuksellisessa prosessissa: ”Loistava ratkaisu”
Kålan saha on yksi Kokkolan vanhimmista yrityksistä – Höyrysaha ja sen nykyinen yrittäjä ovat esiintyneet jopa elokuvassa
Kinojuhlien täydelliset vieraat ‒Näyttelijät Joonas Saartamo ja Malla Malmivaara nähdään Kokkolassa lauantaina
Mikko Pellinen sävelsi Chaplinin elokuviin ääntä ja väriä ‒ Loppuunmyydyt näytökset Kinojuhlilla lauantaina
Kokkolan kaupunginteatterin avajaisissa toivottiin ratkaisua teatterin sijaintiin ‒ Ensi vuonna nähdään todellinen satuklassikko
Vakavista sairauksista selviytynyt pietarsaarelainen Merja Göös valloittaa valkokankaita – ”Minun koomapisteeni oli 3, eli aika lähellä kuolemaa kävin”
Kärkkäinen panosti isosti verkkokauppaan: Tilaus lähtee kuljetukseen kahdessa tunnissa - Katso video roboteista
Kaksi kiertotietä samoille pyydyksille – veri veti Petteri Kiiskilän insinöörin hommista isän rinnalle kalastajaksi
Yrittäjien johtajalla on syytä hymyyn: Suomen ennätyssynkkien konkurssilukujen kirkkain majakka loistaa Keski-Pohjanmaalla
Hermes ja JoKP järjestivät melkoisen näytöksen – Viiden maalin johtoasema suli, kun kiekko sujahti verkkoon yhteensä 13 kertaa