HS: Pääministeri Orpon mukaan valmisteilla on kirjaus siitä, ettei Suomeen tuotaisi ydinaseita rauhan aikana
Vielä ei saatu kokkolalaista ministeriä, sote-salkku Wille Rydmanille – Pia Sillanpää kertoo olevansa valintaan tyytyväinen
Jussi Niinistö raottaa ministerivuosiensa vaiettua puolustusratkaisua – ”Siinä vaiheessa emme enää olleet sotilaallisesti liittoutumaton maa”
Demarilähteet syyttävät SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa epäasiallisesta käyttäytymisestä: "Nöyryyttää ja nolaa ihmisiä julkisesti"
STT korjaa: Demarilähteet syyttivät Tuppuraista diktaattorimaisesta johtamisesta – Tuppurainen pitää STT:n juttua loukkaavana
Tiina Isotalus ei sellaisenaan allekirjoita Tytti Tuppuraisen epäasialliseksi väitettyä käytöstä: ”Vaikea hänestä uskoa”
Teemu Keskisarjan sanomisista videolla nousi kohu ‒ Tekijätiimissä oli myös haapavetinen TET-harjoittelija
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalla asuva Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Äiti uhkasi lastensuojelun työntekijää tappamisella – Väitti käräjäoikeudelle, että sähköposti on hakkeroitu
Kokkolassa uskallettiin aloittaa pallolaajennukset, kun muut vielä empivät – "Eloonjäämisen todennäköisyys kasvoi"
Merellinen osaaminen jäi hakijoilta puuttumaan – Kokkolan Matkailu päätyi jatkamaan toimitusjohtajan hakua